Tästä hyvä säälinkki SÄÄ
Koordinaattihaku haku
MERISÄÄ JA
SIJAINTI
KUVAT SAATTAJIEN NÄKÖKULMASTA


KUVAT LÄHTIJÖIDEN NÄKÖKULMASTA




31.5.2009 Helsinki
Lähdimme Helsingistä reissullemme Karibialle. Laiturilla
oli iso joukko
ystäviä ja sukulaisia vilkuttamassa. Matka alkoi
auringonpaisteessa ja
alkuosuus oli hyvin tyyni. Oli hyvä keli pakata
viimeiset tavarat
paikoilleen veneessä.

2.6.2009 Tammisaaren
Kansallispuistossa
Tämä oli ensimmäinen yöpymispaikkamme. Hiljainen ja
rauhallinen luonnon
satama. Auringonpaisteessa oli mukava nauttia merestä ja
onkia kaloja. Oona
onki meille kalat lounaaksi. Lähdemme tänään Ruotsin
suuntaan, luvassa on
hyvät tuulet.
SIJAINTI http://maps.google.com/maps?f=q&hl=en&geocode=&q=59.8534,23.3995&ie=UTF8&z=12&om=1

Täällä sitä ollaan. Nämä maisemat tullenevat tutuiksi seuraavan vuoden aikana.
SIJAINTITIEDOT SAAT KLIKKAAMALLA TÄTÄ LINKKIÄ
3.6.2009 Matka Ruotsiin
Meillä
oli ihan hyvät tuulet, välillä puhalsi jo 16 m/s. Se oli jo hieman
kovan
tuntuista veneessä. Oonalle tuli pahaolo matkalla, mutta matka ei
kestänyt
kovin kauan. Noin 29 h meni ylitykseen ja muutama tunti päälle, kun
haimme
sopivan yöpymispaikan. Saimme Töttikseltä hyviä vinkkejä, mihin
kannattaa
mennä Ruotsinpuolella. Menimme yöksi Stafsnäs Båtklubbenille.
Kuvat
4.6.2009
Stafsnäs Båtklubb - Gustavsberg
Gustavsbergissä on porsliinimuseo ja
Gustavsbergin tehtaat. Museossa oli
paljon astioita ja vaaseja 1800 -1900
luvuilta. 1800-luvulta olevat astiat
ja vaasit olivat hyvin kauniita ja
huolella maalattuja, niissä oli paljon
tarkkoja maalauksia ihmisistä,
eläimistä ja luonnosta. Jatkamme tänään
matkaa kohti Göta
Kanavaa. Kuvat
5.6.2009 Gustavsberg - Rånö
Lähdimme Gustavsbergistä
puolenpäivän aikaan. Suurin osa matkasta tultiin
purjeilla. Oli mukava
myötätuuli ja lämmin ilma. Menimme illalla Rånön
pohjoispuolen
luonnonsatamaan yöksi. Grillasimme illalla tulilla makkarat.
Tuuli tyyntyi
yöksi ja paikka oli rauhallinen.
6.6.2009 Rånö - Slotteholm
Lähdimme
jo aamulla kuudelta eteenpäin. Purjehdimme koko päivän ja illalla
kahdeksan
maissa olimme 12 kilometrin päässä Memistä. Oona näki Stegeborgin
linnan ja
halusi yöpyä Slotteholmissa. Kävimme kävelyllä, mutta itse linna
oli jo
kiinni, näimme sen vain ulkopuolelta. Jatkoimme aamulla matkaa,
täällä on
syvät vedet myös sisäväylillä.
7.6.2009 Slotteholm - Mem
Saavuimme
tänään Memiin. Tämä on ensimmäinen sulku Göta Kanavassa. Oli
hieman tiukka
paikka, kun lähdimme laiturista sulkuun. Vene ei mennyt mihin
halusimme vaan
potkuri vispasi ihan tyhjää. Meillä on uusi potkuri, joka
sanoi sopimukset
irti juuri ennen sulkua. Menimme seuraavaan nostoon ja
vedimme veneen Memin
vierasvenesatamaan käsin. Vikke sukelsi potkurin
tilanteen ja tilaamme uuden
potkurin. Katso kuvat
8.6.2009 Mem
Uusi potkuri ja ulosvetäjä on nyt tilattu.
Jäämme Memiin, kunnes saamme
potkurin vaihdettua. Göta Kanavan varsinainen
sesonkiaika alkoi tänään.
Kävimme maksamassa satamamaksun 5 650,00 SEK. Maksu
sisältää vierassatamat
ja jokaisessa saa yöpyä 5 yötä.
Kävimme pyörillä
Söderköpingissä. Matka oli juuri sopiva, edestakaisin 12
km. Pyöräilimme
kanavan viertä ja kanava on osittain korkeammalla, kuin
lähiseudun pellot ja
metsät. Söderköping on pieni kylä, jossa on paljon
käsityöliikkeitä. Sade toi
tielle valtavan määrän tummanruskeita etanoita.
Etanoita on täällä aivan
harmiksi asti ja ne tuhoavat puutarhan kukat ja
salaattipenkit hyvin
nopeasti. Täällä on myös paljon käärmeitä, ne ovat
pääosin harmittomia,
samoja kuin Suomessakin.
9.6.2009 Mem
Oona ratsasti Palle hepalla.
Palle on ritariratsu ja osallistuu
ritariturnajaisiin. Ratsastus oli Oonasta
mukavaa pitkästä aikaa. Palle on
kiltti ja rauhallinen, mutta hyvin
voimakasluonteinen hevonen.
Täällä on kesäkauppa ja kahvila, jossa käy paljon
väkeä moottoripyörillä.
Suurin osa pyöristä on Harrikoita ja kuskit eivät ole
enää teini-iässä. Katso kuvat
10.6.2009 Mem
Vietämme sadepäivää Memissä. Vikke ja
Oona kävivät tänään kumiveneellä
Söderköpingissä ostoksilla ja pelaamassa
minigolfia. Kanavan vieressä on
joki, jota pitkin pääsee ajamaan ilman
sulkuja pikkuveneellä. Vikke ja Oona
näkivät sinisen "trooppisen linnun". Kun
saamme nettiyhteyden, täytyy käydä
tutkimassa Ruotsin linnustoa.
Kävin
läpi toimiston koneet ja huomasin, että tulostimen asennuslevy ja
kameran
kuvien siirtojohto olivat jääneet kotiin. Onneksi Natalta on tulossa
jossakin
välissä paketti, täytyy pyytää lisäämään puuttuvat lähetykseen
mukaan.
Jostakin syystä mokkula ei toimi täällä ollenkaan ja kameralla ei
pysty
lähettämään multimediaviestinä kuvia.
11.6.2009 Mem
Meillä on ollut
lämmitys päällä koko ajan. Lämmitin alkoi temppuilla ja
Vikke teki eilen
muutaman tunnin töitä sen kanssa ennen kuin sai sen taas
toimimaan.
Toivottavasti potkuri tulee tänään ja päästään jatkamaan matkaa.
Vikke ja
Oona lähtivät kumiveneellä kalastamaan ja kävivät ruuan jälkeen
uimassa.
12.6.2009 Mem - Söderköping
Tänään tuli uusi potkuri. Vikke vaihtoi
sukeltamalla potkurin. Lähdimme
jatkamaan matkaa ja ehdimme juuri kuudeksi
Söderköpingiin. Kävimme illalla
kaupoissa ja yövyimme rauhallisessa
satamassa. Katso kuvat
SIJAINTI KLIKKAA TÄSTÄ
13.6.2009 Söderköping
Vaihdoimme paikkaa sulun yläpuolelle.
Täällä on hyvät suihkut ja pesutilat.
Wlan ei toimi, joten nettisurffailut
jäävät vielä toistaiseksi väliin.
Täällä on kaupat ihan kävelymatkan päässä.
Tänään on tanssia ja soittoa koko
päivän kaduilla, paljon ihmisiä kulkee
kansallispuivuissa. Illaksi kaikki
taas hiljenee ja yö on
rauhallinen.
Tänään olimme Kolmårdenin eläinpuistossa. Menimme bussilla
ensin
Norköpingiin ja vaihdoimme Kolmårdenin bussiin. Eläinpuisto on iso
alue,
jossa voi tehdä safarin omalla autolla. Näimme paljon eläimiä ja
delfiinien
hyppyesityksen. Siellä on myös Tropical-talo, jossa on
käärmeitä,
hämähäkkejä ja trooppisten vesien kaloja. Näimme hain ja valtavan
mureenan. Katso kuvat
Sijainti Klikkaa tästä
14.6.2009 Söderköping - Norsholm
Tulimme tänään monesta
sulusta. Matkalla oli myös tuplasulkuja. Matka meni
ihan mukavasti ja tuli
päivän kuntojumpat samalla. Suluissa on ollut vahdit
paikalla ja he ovat
ystävällistä väkeä.
Tulomatkalla tutustuimme saksalaiseen pariskuntaan,
Dagmar ja Ulrich
Miklissiin. He ottivat meistä kuvia. Norsholmissa on kunnon
puulämmitteinen
sauna. Sauna on ponttoonien päällä kanavassa ja siihen on
tehty löylyhuoneen
lattiaan reikä, josta pääsee vilvoittelemaan välillä
kanavaan. Dagmar tuli
meidän kanssa saunaan. Hän on ollut viimevuonna
Suomessa ja tykkää
saunomisesta. Saksassa kuulemma miehet ja naiset saunovat
samaan aikaan,
mutta heillä on isot pyyhkeet ympärillä. Vikke ja Oona kävivät
monta kertaa
uimassa. Kolmetuntinen vierähti nopeasti uiden ja saunoen.
Katso kuvat
Sijainti KLikkaa tästä
15.6.2009 Norsholm - Berg
Lähdimme jo aamusta liikkeelle kohti
Bergiä. Ylitimme Roxen -järven ja
siellä oli 12 m/s vastatuuli. Kun saavuimme
Bergin suluille, siellä oli
odottamassa kaksi noin 40 m venettä. Mahduimme
kaikki yhtä aikaa sulkuun.
Bergissä on seitsemän sulkua peräkkäin ja kaikki
meni hyvin. Sulut ovat
täällä päässä Göta Kanavaa melko matalia. Satamassa
tuulee aika reippaasti.
Kävimme kävelyllä ja pelaamassa minigolffia. Illalla
tuuli tyyntyi ja yö oli
rauhallinen. Katso kuvat
16.6.2009 Berg
Vierassatamassa on suihkut, vessat ja pyykkikoneet, niin kuin
muissakin
satamissa on ollut. Lähdemme jo aamusta ja vietämme päivän
Linköpingissä.
Linköping on viidenneksi suurin kaupunki Ruotsissa. Bergin
satamasta on
tänne keskustaan noin 10 km matka. Wlan ja nettiyhteydet
löytyvät
kirjastoista. Matkalla keskustaan näimme valtavan suuren alueen,
josta
löytyy kaikki tarvittavat kaupat. Tulimme bussilla ja menemme
ostoskeskuksen
kautta takaisin. Tänään on kaunis ja aurinkoinen päivä ja
tuulee
huomattavasti vähemmän kuin eilen.
Kaikennäköistä ostettavaa on
kerääntynyt ostoslistalle. Kamerajohto,
RW-cd:t, PC kaapeli AISsia varten,
laturi ja ladattavat patterit,
liiketunnistimella oleva valo vessaan ja
kaikkea muuta. Suurin osa on
löytynyt ja loput löytyvät varmaan
ostoskeskuksesta.
Maksoin yhden laskun VISA kortilla Handelsbankenissa, se
onnistui ihan
hyvin. Katso kuvat
lisätietoa
17.6.2009 Berg - Motala
Lähdimme aamusta kohti
Motalaa. Matkalla oli monta sulkua ja siltaa. Yhdessä
sulussa etuköysi pääsi
irti renkaasta, mutta köyden sai keksillä kiinni ja
paikoilleen. Kahdessa
kohdassa kanava on rakennettu tien yli. Oli ensimmäinen
kerta, kun menimme
veneellä tien yli. Kuvat Katso kuvat
18.6.2009 Motala
Vietämme päivän Motalassa. Vikke
sukelsi aamusta ja tarkisti, että kaikki on
potkurissa kunnossa. Täällä on jo
paljon kirkkaampi vesi ja näkyvyys hyvä.
Tänään on tuulinen päivä, ilma 12 Co
ja vesi 13 Co. Pesen muutaman
koneellisen pyykkiä, onneksi täällä on hyvä
kuivausrumpu. Käymme
pyöräilemässä. Yöllä tuuli keinuttaa venettä ja köydet
natisevat. Täällä on
hyvä verkkoyhteys ja lataan seuraavien kuukausien kartat
valmiiksi.
19.6.2009 Motala - Forsvik
Tulimme aluksi Vätternin yli.
Vastatuuli 10 - 12 m/s, tuuli tyyntyi viiteen,
kun sade alkoi. Forsvikissä on
viimeinen sulku ylöspäin. Nyt olemme Göta
Kanavan korkeimmassa kohdassa 91,8
m merenpinnan yläpuolella. Olemme omassa
laiturissa sulun jälkeen.
Vierassatama oli täynnä sulun alapuolella. Forsvik
on pieni ja hiljainen
kylä. Lähdemme kävelylle kyläkierrokselle. Oona teki
kääretortun. Merika
veneestä tulivat Hanna, Jukka, Hannele ja Esa illalla
veneelle. Oona laittoi
kääretortusta, kermavaahdosta ja suklaahipuista
meille herkkuannokset
Juhannuksen kunniaksi. Pelasimme pari erää
ristiseiskaa ja Juhannusaatto
kului rattoisasti. Ongimme aamulla muutaman
ahvenen
lounaaksi. Katso kuvat
20.6.2009 Forsvik - Norrkvarn
Matka kesti koko päivän.
Sulut ovat alaspäin tultaessa helpompia. Tullessa
oli muutama tuplasulku ja
paljon siltoja. Ylitimme matkalle Lake Vikenin, se
oli maisemilta hyvin
samanlainen kuin Suomen järvetkin. Aamupäivästä
ripotteli vettä ja iltaa
kohti löytyi jo aurinkokin. Täällä on minikanava,
johon Oona rakensi oman
veneen ja uitti sitä kanavaa pitkin. Kuvat
21.6.2009 Norrkvarn -
Sjötorp
Aamu alkoi ihanalla auringonpaisteella. Söimme aamiaiseksi
vastapaistettuja
sämpylöitä, paistettuja herkkusieniä, pekonia, salaattia,
sokeriherneitä ja
paljon muuta hyvää. Kävimme kävelyllä. Lähistöllä on Pinja,
joka on peräisin
Pohjois-Amerikasta. Se on 180-200 vuotta vanha.
Todennäköisesti se on tullut
ihmisten, eläinten tai tavaroiden mukana
silloin, kun kanavan rakentaminen
on aloitettu tällä alueella 1800 -luvun
alkupuolella.
Koko matkalla oli paljon siltoja, pääsimme niistä hyvin läpi,
eikä tarvinnut
odotella. Loppumatkasta ennen Sjötorppia oli monta sulkua ja
tuplasulkua.
Suluissa oli mukana pari 25 jalkasta venettä ja kaikille oli
tilaa ihan
mukavasti. Veneestä rannalle hypyt ovat toisinpaikoin melko
korkeita.
Sjötorpissa on sauna ja varaamme sen illaksi. Ensimmäinen työ oli
käydä
etsimässä lämmityspuut. Kävimme kysymässä kanavatoimistosta, mutta
heillä
olisi puita vasta seuraavana päivänä. Kävimme pyöräretkellä ja
löysimme
tarpeeksi puita saunan lämmitykseen. Sauna on satama-alueella ja
uimaan
pääsee suoraan saunasta. Olipas mukava käydä taas
löylyttelemässä. Kuvat
22.6. Sjötorp
Tänään on hellepäivä. Vikke laittoi
kannelle riippuistuimen, siinä oli
mukava ottaa pieni rentoutustuokio
auringossa. Kannoimme kaikki petivaatteet
ja patjat ulos tuultumaan. Pesin
pari koneellista pyykkiä ja siivosimme
veneen. Pelasimme päivällä rantapalloa
ja petankkia ja Oona kävi uimassa
monta kertaa. Veneen ympärillä pyörii
sorsia ja siellä on myös pari
poikuetta mukana. Toiset poikaset ovat vielä
ihan pieniä. Rannan tuntumassa
on iso ahvenpoikasten parvi. Sitä oli hauska
seurata päivällä. Etsiskelin
illalla säätietoja Vänernille. Naapuriveneestä
tuli vinkki, että kannattaa
kokeilla www.smhi.se sivuja. Sieltä löytyi ainakin kartta,
josta löytyvät
paikkojen nimet. Vänernissä on Pågrunden, sieltä tulee
säätiedot. Kuvat
23.6.2009 Sjötorp - Transö
Helle jatkuu. Meillä on ollut
lämmitys pois pari yötä. Haimme aamulla
kalakaupasta tänään savustettua
siikaa ja lohta matkaevääksi. Olemme päivän
Vänernillä, päivä on lähes
tuuleton. Jäämme illaksi ja yöksi Transön
rantaan, Transö on pieni saari
Läckön pohjoispuolella.
24.6.2009 Transö - Vänersborg
Tänään on ollut pilvetön taivas ja leppoisat
tuulet. Suurimman osan matkaa
tulimme spinnulla mukavaa myötäistä. Päivä
kului mukavasti aurinkoa ottaen.
Vikke näki lohen hyppäävän. Lounaaksi
herkuttelimme uusia perunoita,
kesäsipulia, savusiikaa ja ison kasan
kreikkalaista salaattia. Matkalla
näimme valtavan määrän jollia kisailemassa.
Vänersborgiin tultaessa on
silta, meitä tuli yhtä aikaa monta venettä sillan
alitse ja pääskyset
lähtivät pesistä lentoon, kun tuli kerralla paljon
mastoja pesien lähelle.
Vierassatamassa on köysipaikkoja, eli laiturilta
lähtee köysi, johon saa
perän kiinni. Köydet on kiinnitetty pohjaan jonkin
matkan päähän veneestä.
25.6.2009 Vänersborg - Göterborg
Matka jatkuu
Trollhäten -kanavassa. Nämä sulut ovat korkeampia kuin Göta
kanavan sulut,
nämä ovat Saimaan sulkujen tyyppisiä. Yhdessä sulussa
odotimme ja söimme
lounaan, kanavassa oli sähköremontti. Trollhätenin kanava
on syvempi ja
leveämpi kuin Göta kanava. Saavuimme Göteborgin vierassatamaan
illalla.
Täällä on rockkonsertti toisella puolella kanavaa. Kuuluu veneelle
ihan
hyvin. Lilla Bommen -satamassa on myös köysisysteemi. Ensimmäisestä
paikasta
olivat köydet poikki, vaihdoimme toiseen paikkaan ja löysimme hyvän
paikan
laiturin sisäpäästä. Täällä altaassa on voimakkaita virtauksia, jotka
tulevat
isoista laivoista. Päivä on ollut aurinkoinen ja helteinen, veneellä
tuulee
aina jonkin verran ja aina löytyy viileä soppi. Kuvat
26.62009
Göteborg
Vietämme tämän päivän kaupunkiin tutustumalla. Katsotaan mitä
löytyy
http://maps.google.com/maps?f=q&hl=en&geocode=&q=57.7115,11.9642&ie=UTF8
Göteborgissa
on alennusmyynnit. Kaduilla on paljon väkeä ja osa on tullut
kuuntelemaan
rockkonserttia. Ruotsalaiset ovat ystävällisiä ja heidän
kanssaan on mukava
jutella. Tässä satamassa on paljon myös saksalaisia
ja
norjalaisia.
27.6.2009 Göteborg - Mollön
Päivä on helteinen ja
lähes tuuleton. Pysähdymme Mollön luonnonsatamaan
loppupäiväksi. Menemme
kumiveneellä maihin ja siellä on hiekkaranta.
Paikalliset lapset näyttävät
Oonalle miten rapuja ongitaan. Oona sai tytöltä
puolikkaan simpukan ja Oona
haki veneeltä siimaa ja pyykkipojan. Näillä Oona
onki monta tuntia rapuja
rannalla. Kuvat
28.6.2009 Mollön - Hamburgsund
Helle jatkuu ja käymme
päivällä hiekkarannalla uimassa. Täällä on
sinisimpukoita, joita voi syödä.
Yövymme Hamburgsundin vierassatamassa.
Muutama venekunta oli jo
kylkikiinnityksessä ja sesonki alkaa vasta viikon
parin päästä. Meidän
vieressä oli pariskunta, mies sanoi hyvää huomenta, kun
tapasi meidät.
Hänellä on asiakkaita Suomessa ja hän käy siellä aina
välillä. Juttelin
Norjalaisten kanssa ja he sanoivat, ettei Ruotsin ja
Norjan välillä tarvitse
tehdä ilmoituksia. Tarkistin asian ja ilmoitus
täytyy tehdä vain, jos on
jotakin tullattavaa. Tilasin ensimmäiset
säätiedot
satelliittipuhelinyhteydellä. Meni siihen vähän aikaa ennen kuin
sain Oceans
WeatherNet -ohjelman toimimaan, mutta nyt se sujuu jo ihan
hyvin.
29.6.2009 Hamburgsund/Ruotsi - Strömtangen/Norja
Lähdimme
aamusta aikaisin kohti Norjaa ja olimme perillä jo kahden maissa.
Ainakaan
tähän mennessä ei ole kukaan tullut kyselemään tullinpuolelta
mitään. Päivä
oli melko tuuleton ja tulimme suurimman osan matkaa koneella
ja genoalla.
Matkalla oli vettä jo niin paljon, että mittari vain vilkutti,
syvyys oli
noin 200m. Yövymme luonnonsatamassa. Loppupäivä kului mukavasti
uiden ja
saaren rannoilla käveleskellen. Oli mukava istahtaa lämpimälle ja
sileälle
kalliolle ja vain nauttia päivästä. Kallioilla oli paljon
aaltojen
muodostamaa aaltoilua, joka oli kaunista katseltavaa. Naapurisaaren
lokkien
nauru sai omatkin suupielet kääntymään hymyyn. Illalla grillasimme
ja
nautimme lasin portviiniä, taustalla soi vienosti
kitaransoitto.
Liputuskulttuurit ovat hyvin erilaisia, ruotsalaiset eivät
laske lippua
ollenkaan yöksi ja täällä Norjanpuolella tasan klo 9 tuli
muutamasta
naapuriveneestä töräytykset lipunlaskun merkiksi. Ympärillä
olevien veneiden
äänet hiljenivät saman tien.
30.6.2009 Strömtangen -
Arendal
Pysähdyimme Lyngør nimiseen paikkaan päivällä. Siellä oli paljon
hyvin
hoidettuja taloja, jotka olivat melkein kaikki valkoisia. Siellä
oli
vanhoja, kaksisataa vuotta vanhoja taloja, jotka ovat alun perin
olleet
kalastajien. Nykypäivänä suurin osa on rikkaiden norjalaisten
omistuksessa.
Rannassa olevien talojen välissä oli kapea kävelykuja, hyvin
idyllinen pieni
kylä.
Saavuimme Arendaliin, joka on suuri kaupunki
rannikolla. Täälläkin
rakennusten pääväri on valkoinen.
http://maps.google.com/maps?f=q&hl=en&geocode=&q=58.4565,8.7626&ll=58.4565,8
.7626&ie=UTF8&z=12&om=1
1.7.2009
Arendal - Hesnes-Merke
Vietämme päivän Arendalissa. Menemme bussilla
läheiseen ostoskeskukseen.
Norja on paljon kalliimpi maa kuin Ruotsi.
Matkalla löytyi syvä ja puhdas
järvi, jossa oli virkistävää käydä uimassa.
Täällä on paljon isoja mäkiä ja
vuoria. Ostimme sataman kalakaupasta
matkaevääksi savustettua makrillia,
turskaa ja ison kasan katkarapuja.
Katkaravut olivat tuoreita, juuri
keitettyjä ja jäähdytettyjä. Purjehdimme
illalla Hesnes - Merken
luonnonsatamaan yöksi. Täällä tuli klo 21 alkuosa
lipunlaskusoitosta
trumpetilla soitettuna.
2.7.2009 Hesnes-Merke -
Flekkerøy
Aamulla oli kova sumu ja veneen kansi ihan märkä. Päivä on
aurinkoinen ja
vähän utuinen. Tuulta on noin 3-5 m/s ja pääsemme
genaakkerilla suurimman
osan matkaa. Kaikki ladatut kartat eivät näy GPS:ssä,
latasin matkalla
karttoja uudestaan. Saattaa olla, etteivät kaikki kartat
mahtuneet
muistikortille. Täytyy tutkia asiaa. Ostimme Stoasta kaikkiin
lepuuttajiin
uudet pikanipsuttimet. Laitoin lepuuttajiin uudet köydet ja
nipsuttimet
paikoilleen. Tuntuvat olevat aika kätevät käytössä. Oona on
oppinut
pumppaamaan kumiveneen ja se on täytettynä heti, kun ankkuri on
laskettu.
Lähistöllä on hiekkaranta ja sinne pääsee kumiveneellä uimaan.
Kävimme
illalla kumiveneellä ajelemassa. Täällä tuoksuu ihan
meri.
3.7.2009 Flekkerøy - Kristiansand
Flekkreøyssa on rakennettu
paljon taloja kalliorantaan. Kivijalat ovat
meressä ja he ovat rakentaneet
patiot meren päälle. Kävimme snorklaamassa
aamulla ja Vikke löysi meritähden.
Oona pyydysti rapuja ja monnin. Päästimme
ne kaikki takaisin mereen.
Haimme kalakaupasta matkaevääksi kalaa ja lounaaksi ison kasan
simpukoita.
Illansuussa saavuimme Kristiansandiin.
4.7.2008
Kristiansand
Helle jatkuu. Oona on uinut koko päivän. Täällä on kaikki
kalliimpaa kuin
Suomessa, jopa sveitsiläiset sanovat, että Norja on kallis
maa.
5.7.2009 Kristiansand
Tänään on pesty venettä, lopuksi
teakkiöljyä päälle. Kestää näin vähän
paremmin auringon porotusta. Täällä on
ollut konsertteja molempina päivinä.
Vierassataman vieressä on vanha
linnoitus, joka on tehty ravintolaksi.
Siellä soitto loppui klo 24 ja meno
pikkuhiljaa hiljeni. Norjalaiset
juhlivat perjantaina ja lauantaina oikein
urakalla.
6.7.2009 Kristiansand
Lähistöltä löytyi ulkoilualue, joka on
korkealla mäen päällä. Alue on suurin
piirtein kirkontornin korkeudella.
Sinne on tehty kävelypolut ja siellä on
monta lampea, joissa voi uida. Vesi
on 24 C , syvää ja kirkasta. Menemme
illalla ulos syömään. Rannassa on
kalasatama, jäätelöbaareja ja
ravintoloita. Söimme rapuja, simpukoita, lohta
ja kaikkea muuta hyvää. Nämä
ovat täällä tuoreita ja hintakin on edullisempi
kuin liharuuissa.
7.7.2009 Kristiansand - Handskilen
Aamu alkoi
hummeriaamiaisella. Oli muuten hyvää. Kerrankin pääsee
herkuttelemaan
merenantimilla oikein kunnolla. Tämä on ollut ehdottomasti
paras puoli
Norjassa. Haimme päivällä postista Natan lähettämän paketin. Se
tuli ihan
hyvin perille Poste Restante osoitteella pääpostiin, passi vain
mukaan.
Jatkamme loppupäivästä matkaa ja yövymme Handskilen
luonnonsatamassa.
Karttoihin merkityt ankkuripaikat ovat olleet hyvin
suojaisissa poukamissa ja
yö oli tyyni ja rauhallinen.
8.7.2009 Handskilen - Børøy
Alkumatkasta
on tyyntä, loppumatkasta on suoraa vastatuulta, paikoin jo yli
10 m/s.
Menemme luonnonsatamaan loppupäiväksi. Kävimme
Kristiansandilla
"fiskebryggalta" hakemassa matkaevääksi kalaa. Atlantic
halibut, meidän
kampelan näköinen kala, söimme sitä lounaaksi. Yksi kalasiivu
oli koko
paistinpannun pituinen. Yhdessä siivussa oli tuplasti syötävää
verrattuna
yhteen suomen kampelaan. Kala on ollut melkoisen iso. Kalan liha
oli
valkoista, kiinteää ja miedon makuista.
Täällä on rakennettu
pikkusaarille pieniä laitureita, joihin voi kiinnittyä
kylkikiinnityksellä.
Vikke uusii takaluukun tiivistykset, sieltä holahti
vettä sängylle, kun
pesimme venettä Kristiansandissa. Yhteen kaappiin tuli
myös vesi sisään,
kaikki vaatteet kastuivat. Nyt nekin vuotokohdat on
tukittu. Täällä on
korkeat mäet/vuoret ympärillä. Paikka on suojaisa ja
vaikka yöllä tuuli 12
m/s, oli vene tukevasti laiturissa ja sisällä hyvä
nukkua.
9.7.2009
Børøy
Kävimme mantereella retkellä. Kiipesimme jo melko ylös. Teissä on
jyrkkiä
nousuja. Oona ja Vikke kävivät uimassa autiolla järvellä, siellä ei
ollut
muita kuin sorsaemo poikasten kanssa. Matkalla söimme kourakaupalla
kypsiä
mustikoita ja juolukoita. Loppupäivästä on ollut sateista. Oonalle
nousi
illalla kova kuume. Odotamme sopivia tuulia, seuraava kohde on
Skotlanti.
Merellä oli ollut 19 m/s länsituulta viimeyönä. Ylitykseen menee
varmaan
pari vuorokautta sopivilla tuulilla.
10.7.2009 Børøy -
Hidra
Jatkamme Norjan rannikkoa eteenpäin. Merellä on kova tuuli ja
isot
mainingit. Menimme päivällä poukamaan ja söimme lounaan siellä. Paikka
oli
niin tuulinen, ettei siihen voinut jäädä yöksi. Lähistöltä löytyy
Hidra,
joka on pieni saari ja saaressa on kylä. Tänne on rakennettu ihan
uusi
vieraslaituri, joka on maksuton. Heillä on tarkoitus saada
ensikesäksi
sähköt ja muut palvelut. Lähellä on kauppa ja kahvila.
11.7.2009 Hidra
Teemme päiväretken kumiveneellä saaren ympäristössä.
Päivä on aurinkoinen.
Ilta kuluu korttia pelatessa. Tämä on hyvä paikka
odotella sopivia tuulia.
Käymme veneessä suihkussa.
12.7.2009
Hidra
Saarella on korkeat vuoret. Lähistölle on merkitty uimapaikka, mutta
se
lampi on nyt kuivunut. Lähdemme pyöräillen etsimään uutta lampea
korkealta.
Jätämme pyörät tien varteen ja kiipeämme korkealle. Löysimme
pienen lammen,
johon pääsi kalliolta uimaan. Matkan varrella söimme
metsämansikoita.
Keräsimme mansikoita ja söimme niitä illalla lettujen ja
kermavaahdon
kanssa. Sieltä tuli punkkeja mukaan, Oonalla oli yksi ja Vikellä
oli kaksi.
13.7.2009 Hidra
Yöllä satoi vettä, onneksi sade loppui
päivällä. Harri lähetti viiden
vuorokauden sääennusteet. Ennusteen mukaan
tuulet alkavat olla sopivia.
Todennäköisesti lähdemme huomenaamuna aikaisin.
Käymme tänään kaupassa ja
vietämme muuten rauhallisen päivän. Oona askartelee
ja minä virkkaan
veneeseen verhoja.
14.7.2009 Hidra/Norja - 16.7.2009
Peterhead/Skotlanti
Lähdemme aamusta kohti Skotlantia. Alkumatkalla on
sivu/sivumyötäinen 8-12
m/s. Matka taittuu hyvää vauhtia purjeilla.
Alkumatkalla genaakkeri tulee
alas ryminällä ja nostoköysi jää ylös.
Loppumatkasta tuulet loppuvat ja
ajamme moottorilla perille, 53 tuntia
yhteensä. Tuulet olivat ennusteiden
mukaisia. Kun ajoimme koneella, vene
heilui mainingeissa enemmän. Laitoin
Oonalle jo edellisenä iltana Hidrassa
matkapahoinvointilaastarin ja matka
meni hyvin. Näimme matkalla useamman
kerran delfiinejä, joista osa oli
Harbour Porpoiseja. Ne tulevat ihan veneen
viereen uimaan. Delfiinit olivat
kauniita ja sulavia. Koko ylityksen ajan
merellä oli lintuja. Matkan
varrella oli monta öljynporauslauttaa, ne näkyvät
pimeässä hyvin. Toisena
yönä oli hässäkkää, kun samassa paikassa oli monta
troolaria ja
öljynporauslautta oli hinauksessa. Troolarit eivät väistä
purjeveneitä ja
siellä oli oltava silmä tarkkana.
Peterheadissa on jo
vuorovesi. Ponttoonilaiturissa on hyvä olla, kunhan
laskuveden aikaan riittää
vesi veneen alla. Peterheadin vierassatama on
parin kilometrin päässä
keskustasta. Täytämme maahantulopaperit
satamakonttorissa ja satamamestari
faksaa ne eteenpäin. Käymme päivällä
kävelyllä ja tutustumassa kylään.
Ostamme skotlantilaisten oman lipun ja
vaihdamme sen kohteliaisuuslipuksi
englannin lipun tilalle.
17.7.2009 Peterhead - Whitehills
Osan matkaa
tulimme purjeilla, loppumatkasta tuuli kääntyi vastaiseksi ja
tulimme
koneella. Ennen Whitehillssiä tuuli oli jo 12 m/s. Whitehillssin
sisääntulo
on kapea ja mutkikas. Tuulen suojaksi on rakennettu korkeat
muurit. Olemme
ulommassa osassa satamaa ja täällä riittää vesi laskuveden
aikana. Vuorovesi
on noin 1,20 m. Tuuli kovenee kaiken aikaa.
Käymme illalla syömässä
paikallisessa ravintolassa. Siinä on pubi
alakerrassa ja ravintola
yläkerrassa. Menimme pubin ovesta sisään ja meille
tultiin pikaisesti
kertomaan, ettei lapsia saa tuoda pubiin. Siirryimme
yläkerran puolelle.
Täällä on hyvät alkukeitot, ne ovat esim. sakeita
sosekeittoja, joissa on
makua.
18.8.2009 Whitehills
Merellä on myrsky, kova tuuli ja sataa
vettä. Tämä on hyvä päivä pestä
pyykkiä ja viettää sadepäivää sisätiloissa.
Täällä on päivähuone, jossa on
leivänpaahdin. Keräämme aamiaistavarat kassiin
ja menemme syömään
paahtoleipää aamiaiseksi, maistuipas pitkästä aikaa
hyvältä. Ostimme
Rummikub -pelin. Pelaamme peliä ja Oona on jo kehittynyt
taitavaksi
pelaajaksi. Täällä piti olla illalla Whitehills Gala Parade, jossa
lapset,
ja miksei myös aikuiset, pukeutuvat kummituksiksi ja muiksi
kummajaisiksi.
Kulkue kulkee läpi kylän ja loppupäässä on buffet, tanssia ja
hauskanpitoa.
Gala on peruutettu huonon kelin vuoksi. Illalla on kuitenkin
tanssia, disco
ja baari sisätiloissa. Menemme tutustumaan paikalliseen
seuraelämään ja
juttelemaan paikallisten kanssa niitä näitä. Emme olleet
myöhään, koska
Oonakin oli mukana.
19.7.2009
Whitehills
Aamupäivällä tuuli on jo vähän laantunut ja aurinkokin löytyi.
Sää vaihtelee
paljon, illasta on jo kova tuuli ja sateista. Päivällä Oona ja
Vikke
tutkivat paikallista rapu- ja kalakantaa. Haavilla saa noukittua
merestä
tasku- ja katkarapuja ja erilaisia kaloja. Lopuksi kaikki
päästetään
takaisin mereen. Iltapäivällä lähdemme pyöräilemään naapurikylään
Banffiin.
Sadekuuroja tuli useampia ja välillä pidimme sadetta mm.
karavaanarien
pesukatoksen alla. Maisemana on toisella puolella meri ja
toisellapuolella
matalaa pusikkoa ja peltoja. Täällä on nurmikolla koloja ja
näimme pieniä
pitkäkorvia Banffin retkellä. Taitavat olla kaneja. Puita
täällä ei ole kuin
puutarhoissa. Talot on rakennettu luonnon
kivistä.
Näillä rannoilla näkyy hylkeitä. Nousuveden aikaan oli kaksi
uskaliasta
lainelautailijaa meren aalloissa.
20.7.2009 Whitehills -
Inverness
Aamun alkajaisiksi Vikke kiipeää mastoon ja hakee ylös jääneen
genaakkerin
nostimen. Tälle päivälle on luvattu sopivat tuulet ja tarkoitus
on jatkaa
matkaa kohti Caledonian kanavaa. Ainakin aamulla keli on
aurinkoinen ja
vähätuulinen. Lähdemme nousuveden aikaan merelle. Tällä kertaa
ennusteet
eivät osuneet ihan kohdalleen. Meillä oli 12 m/s vastatuuli koko
matkan,
ajoimme koneella. Polttoaineen kulutus oli korkea. Kone sammui
kerran
matkalla. Dieseliä oli vielä riittävästi, lisäsimme kuitenkin
pari
kannullista ja matka jatkui taas. Tämä rannikko on saareton ja monet
satamat
ovat liian matalia laskuveden aikana.
Näimme matkalla valaan, upea
näky. Kun tulimme illalla Invernessiin, juuri
ennen satamaa delfiini tuli
kiertelemään veneen ympärille. Paikka oli tyyni
ja delfiinin ääntelyt ja
puhinat kuuluivat aivan selvästi. Tämä satama on
aivan uusi.
Ponttoonilaiturit tekevät yöpymisen helpoksi vaikka vuorovesi on
4
m.
21.7.2009 Inverness
Kuivattelemme ja tuuletamme aamupäivän venettä.
Pyöräilemme illalla
keskustaan. Kaupat olivat jo pääosassa kiinni
kuudenaikaan. Vesisadetta
loppupäivä.
22.7.2009 Inverness - Muirtown,
Seaport Marina
Aloitimme Caledonian kanavan, ensimmäinen sulku. Siirryimme
Invernessin
toiselle puolelle. Menemme päiväksi keskustaan. Käymme katsomassa
linnaa, se
oli muutettu Sheriffin officeksi ja oikeustaloksi. Käymme
museossa
tutustumassa Skotlantilaisten historiaan.
23.7.2009
Muirtown, Seaport Marina - Loch Ness, Urguhart bay
Loch Nessin hirviöstä on
paljon tarinoita. Erään tarinan mukaan Nessie on
vältellyt ihmisiä ja
yrittänyt olla rauhassa. Nessiellä on poikaset
kasvamassa uusiksi
monstereiksi. Tämän tarinan mukaan Nessie on ystävällinen
otus. Emme nähneet
Nessietä, vaikka kuinka yritimme etsiä. Loch Ness on
syvimmästä kohdasta yli
300 m syvä järvi.
Käymme tutustumassa Urguhartin linnan raunioihin. Kun
tulemme takaisin,
laiturilla on kaksi ranskalaista tyttöä. Heillä on vain
pressut yöksi
suojana. Yöksi on tulossa kova vesisade ja pyydämme heidät
veneelle yöksi.
Réjanne Le Bivic ja Perrine Marin ovat mukana matkassa
seuraavaan
pysähdykseen asti.
24.7.2009 Loch Ness, Urguhart bay - Fort
Augustus
Käymme aamupäivällä ratsastamassa. Reitti kulkee hyvin ylös
vuorelle. Sieltä
on mahtavat maisemat Loch Nessille. Näemme kauriita ja
erilaisia lintuja.
Kuljemme lammasaitauksien läpi, hevoset ovat tottuneet
lampaisiin. Jatkamme
matkaa Fort Augustukseen, josta ranskalaiset ystävämme
jatkavat
bussimatkaansa. Heidän kanssaan oli mukava viettää iltaa ja
kertoivat paljon
ranskalaisten tavoista ja tottumuksista. Itselleni jäi hyvin
positiivinen
kuva ranskalaisista. He pyysivät meitä käymään ja kukaties ehkä
ensi kesänä
näemme.
25.7.2009 Fort Augustus
Fort Augustus on pieni
kylä kanavan varrella. Täällä on useampi sulku
peräkkäin. Vikke syö täällä
ensimmäisen kerran Haggista. Se on jauhetusta
lihasta, sisäelimistä ja
ryyneistä haudutettua tuhtia Skottilaista ruokaa.
Käymme tutustumassa pieneen
tilaan, jossa on lampaita, vuohia, poneja,
aaseja, ankkoja, kanoja ja
Highlandin lehmiä.
26.7.2009 Fort Augustus - Loch Oich
Tyhjennämme
septitankin ja tankin hoitaja pyysi meitä maksamaan
tyhjennysmaksun. Menin
toimistoon ja kun kysyin, paljonko se maksaa,
virkailija ei osannut sanoa
summaa, koska siitä oli niin kauan kun hän oli
viimeksi tyhjennyksestä
veloittanut. Eli täällä kaikki tyhjentävät septit
järviin. Suomalainen
maksuton tyhjennys on hyvä tapa ja edistää
septitankkien tyhjennysasemien
käyttöä. Meille selvisi myöhemmin että maksu
olisi ollut noin 15,-
euroa/tyhjennys aika paljon pienen säiliön
tyhjennyshinnaksi.
27.7.2009 Loch Oich - Benavie
Sää on hyvin tuulinen ja sateinen.
Yövymme Loch Oichissa mökkikylässä.
Täällä on lämmitetty uima-allas ja sauna.
Menimme saunaan ja siellä oli
mukavan lämmin. Minkäänlaista löylyvesiastiaa
sieltä ei kylläkään löytynyt.
Sähkökiukaassa oli muutama kivi ja saimme ihan
hyvät löylyt, kun saimme
heitettyä sinne vettä. Saunassa ei ollut muita kuin
me.
Tästä eteenpäin sulut ovat alaspäin, eli jonkin verran helpompia
kuin
ylöspäin tultaessa.
28.7.2009 Benavie
Nyt tiedän miksi tätä
aluetta sanotaan Highlandiksi. Täällä on vuoria joka
puolella. Puita kasvaa
vuorien puoleenväliin ja huipulla on vihreää ruohoa.
Kävimme tänään Englannin
korkeimmalla vuorella, Ben Neviksessä. Ben Nevis on
1344 m korkea. Lähdimme
aamulla bussilla matkaan Nevis Rangeen. Siellä on
köysiratakuljetukset
puoleen väliin vuorta ja kävelemme vähän ylöspäin.
Ylhäälle on vielä erikseen
köysiradat, mutta ne ovat käytössä vain talvella
laskettelijoille. Ylhäältä
näkyy kauas mahtavat maisemat. Täällä on
harvakseen taloja ja paljon
lampaita.
29.7.2009 Benavie
Fort Williamsista lähtee höyryjuna
Mallaigiin. Lähdemme päiväksi
junamatkalle. Juna on Harry Potterin elokuvissa
käytetty Tylypahkan juna.
Matka kestää parituntia suuntaansa. Meillä on
päivällä pari tuntia aikaa
kierrellä Mallaigissa. Mallaig on merenrannalla
oleva satamapaikka. Junassa
on vanhanajan tunnelma. Juna puksuttaa ylös alas
ja tunneleissa kaikki
ikkunat höyrystyvät.
30.7.2009 Benavie -
Oban
Olemme odotelleet muutaman päivän Benaviessa sopivia kelejä
matkan
jatkamiseen. Täällä on ollut kovat tuulet ja sadetta. Tälle päivälle
on
luvattu jo vähän kohtuullisempaa keliä. Pääsemme osan matkasta
purjeilla,
osan matkaa on purjeet ja moottori.
31.7.2009 Oban
Tälle
päivälle on luvattu kovat tuulet ja sadetta. Ennusteet toteutuvat
tällä
kertaa, kokopäivän ja yön on kovat tuuli ja vettä tulee melkein kaiken
aikaa.
Menemme Obanin Marinasta ilmaisella lautalla Obanin keskustaan.
Vikeltä
lohkesi hammas ja etsimme hammaslääkäriä. Täällä on useampikin,
mutta
seuraava vapaa aika on vasta tiistaina. Meillä on tarkoitus jatkaa
matkaa jo
huomenna, joten hammaslääkärikäynti jää seuraavaan paikkaan.
1.8.2009
Oban
Kovat tuulet jatkuvat, jäämme vielä yhdeksi yöksi Obaniin. Vesisadetta,
eli
aika normaali keli. Käymme päivällä Obanin keskustassa ostoksilla. Oona
ja
Vikke käyvät läheisellä tilalta kysymässä, pääsisikö Oona
ratsastamaan
heidän ponilla. Poni pelkää tuulisena päivänä liikaa, eikä sillä
voinut
ratsastaa nyt. Vikke osti tuoreita munia ja lampaanlihaa tilalta.
2.8.2009 Oban - Crinan kanava
Vähän matkaa pääsimme jo purjeilla,
loppumatka oli genoalla ja koneella tai
koneella. Päivä oli suurimmaksi
osaksi aurinkoinen. Kapeassa salmessa oli
kovat virtaukset ja ruoria sai
veivata jo ihan urakalla. Kun tulimme Crinan
kanavaan ja menin maksamaan
kanavamaksua, virkailija sanoi että olemme
ensimmäinen suomalainen vene
Crinan kanavassa. Tämä oli hyvin yllättävää,
mutta toisaalta Crinan kanava ei
ole ensimmäinen reittivalinta. Täällä ei
ole tullut vielä yhtään suomalaista
venettä vastaa, joten saattaahan tuo
pitää paikkansakin. Kävimme illalla
Crinanissa kävelyllä. ja täälläkin on
korkeita vuoria.
3.8.2009
Crinan kanava, Cairnbaan
Tämän kanavan sulut ovat käsin veivattavia.
Ainoastaan ensimmäinen ja
viimeinen sulku ovat sulunhoitajien hoidossa.
Sulkujen portit avataan ja
suljetaan työntämällä. Veden virtaus hoidetaan
sulkuluukkujen nosto- ja
laskukammella. Päivän aikana menimme yhdeksästä itse
veivattavasta sulusta.
Olin varustautunut kuivan kelin vaatteisiin, päivällä
satoi välillä vettä
kaatamalla ja vaatteet olivat ihan märät. Sen verran oli
taukoa suluissa,
että ehdin vaihtamaan kuivat vehkeet ja sadeasun päälle.
Sulkujen avaaminen
ja sulkeminen kävi jo hyvästä päiväjumpasta.
4.8.2009 Crinan kanava, Lochgilphead
Siirrymme aamulla seuraavaan
paikkaan. Tässä välissä ei ole yhtään sulkua ja
matka taittui joutuisasti.
Vietämme sadepäivää. Oona ja Vikke menevät uimaan
uimahalliin. He tulevat
kohta takaisin, uimahallissa on kahdesta kolmeen
yleinen uintiaika, muut ajat
ovat varattuja. Täälläpäin ei ole kovin montaa
uimahallia tullut vastaan,
joten ymmärrettävästi ne harvat ovat hyvin
käytössä. Siinä uimahallissa ei
ollut saunaa.
5.8.2009 Crinan kanava, Ardrishaig
Syömme aamiaiseksi skottilaisista
kaurahiutaleista tehtyä puuroa. Puuro oli
ihan samanlaista kuin Suomessakin.
Siirrymme aamiaisen jälkeen eteenpäin.
Tämä päivä on ollut lupaavasti
aurinkoinen, illasta rippaa vähän vettä.
Vikke kiipesi taas mastoon ja
korjasi maston ajovalon. Merellä on kova
vastatuuli tänään, käymme kysymässä
voimmeko olla vielä yhden yön kanavassa.
Kanavassa on lisenssi, joka on
voimassa vain 5.8. asti.
6.8.2009 Crinan kanava, Ardrishaig -
Troon
Tänään menemme viimeiset sulut. Viimeinen sulku on sähköohjauksessa.
Vikke
antoi sulkumestarille lippiksen, nyt on Suomen värit edustettuna
Crinan
kanavassa. Jatkamme etelän suuntaan, tämän päivän matka on 30 mailia.
Päivä
on aurinkoinen ja pääsemme purjeilla pitkän matkan. Edelleenkin
tuulet
vaihtelevat hyvin nopeasti, hetkessä se voi kaksinkertaistua vähäksi
aikaa.
Troon on pieni kaupunki, josta on bussiyhteydet Glasgowhun ja
lauttayhteydet
Belfastiin. Satama on myös paikallisten käytössä, ravintolaan
tullaan
syömään hyvää illallista ja nauttimaan samppanjaa. Suihkutilat ovat
tähän
astisista kaikkein hulppeimmat ja ensimmäinen paikka jossa on amme.
7.8.2009 Troon - Stranraer
Lähdemme aamulla jo aikaisin liikkeelle.
Päivä on tyyni ja aurinkoinen.
Täälläpäin on isoja lehmä- ja lammastiloja.
Maisemat ovat edelleen vehreitä
ja täällä on paljon peltoalueita. Vietämme
viimeisiä päiviä Skotlannissa.
Stranraer on uusi satama, laiturit ovat
ponttoonilaitureita. Satamamaksu on
10 puntaa, sähkö 10 p ja säätiedotukset
tuodaan veneeseen, oli hyvä paikka.
Tänne liikennöi useamman kerran päivässä
Stena-linen katamaraani
-autolautta. Se kulkee Irlantiin ja
takaisin.
8.8.2009 Stranraer
Skotlannissa on kaikki talot tehty
kivestä. Täällä ei ole puutaloja
ollenkaan. Skotlantilaisten perinneruoka on
Haggis, se on tehty lihasta,
sisäelimistä ja ryyneistä. Alkuperäinen Haggis
on haudutettu eläimen
mahalaukussa kypsäksi. Vikke on maistellut Haggista
pitkin Skotlannin
rannikkoa. Haggis maistuu joka paikassa erilaiselta.
Välillä se maistuu ihan
lampaalta ja välillä maksalta ja kaikkea siltä
väliltä. Yhdessä
säilykepurkin ohjeessa käsketään lisäämään paistinpannulla
kuumennettuun
Haggisiin loraus viskiä ennen tarjoilua. Haggis on tuhtia
ruokaa ja sillä
pärjää pitkään.
9.8.2009 Stranraer, Skotlanti -
Carrickfergus, Pohjois-Irlanti
Aamu on tyyni ja ajamme koneella Loch Ryanista
ulos. Merellä on mukava
myötätuuli ja pääsemme purjeilla suurimman osan
matkaa. Matkalla tuli
hernerokkasumu, näymme onneksi tutkassa. Stena-Linen
katamaraani kiersi
meidät parin mailin päästä. Tähän mennessä käytetyt
valuutat: Ruotsissa ja
Norjassa oli kruunut, Skotlannissa on punta ja siinä
lukee Bank of Scotland.
Pohjois-Irlannissa on myös punta ja näissä lukee
Belfast. Skotlannin punnat
kävivät täällä jätskin ostoon, eli taitavat
kuitenkin olla tavallisia
Englannin puntia. Tämä satama on uusi ja täällä on
toinen yö ilmainen. Hyvät
suihkut ja vartioitu satama. Kaikki kaupat olivat
kiinni, mutta ovat varmaan
huomenna maanantaina auki.
10.8.2009 Carrickfergus
Tämä on osa Belfastia ja ihan tavallinen pieni kylä.
Käymme tutustumassa
paikalliseen linnaan. Siellä on taisteltu viimeiset
vuosisadat verisesti
linnan herruudesta, skotlantilaiset ja englantilaiset
keskenään. Täällä on
kerrostaloja ja jonkin verran englantilaistyyppisiä
taloja. Tarkoitin
englantilaistyyppisillä niitä taloja, joissa on alakerrassa
olohuone ja
keittiö, yläkerrassa makuuhuoneet. Talot ovat kaksikerroksisia
kivitaloja ja
kaikilla on oma sisäänkäynti. Niitä taloja oli myös
Skotlannissa paljon.
11.8.2009 Carrickfergus - Ardclass
Aamu on tyyni
ja ajamme alkumatkan koneella. Osan matkasta pääsemme
purjeilla. Kun saavumme
Ardclassiin, satamassa on hyljeperhe. Ne pyörivät
lähellä, reimarin vieressä.
Kun seuraava laskuvesi tuli, näimme koko
reimarin ympäristön ja hylje oli
köllötellyt kumpareen päällä. Kumpare oli
ihan vedenpinnan alapuolella.
Täällä sain kaupassa viidenpunnan setelin,
joka oli tehnyt muovisesta
paperista. Se tuntui ihan muovilta kädessä.
12.8.2009 Ardclass - Dublin,
Dun Laoghaire Marina
Tämän päivän matka oli jo vähän pidempi, 12 tuntia.
Tulimme alkuosan
matkasta purjeilla ja loppumatka oli taas koneella. Näimme
matkalla valaita
ja delfiinejä. Matkalla Vikke pyöräili, hän laittoi yhden
pyörän
telineeseen, jossa voi polkea pyörällä paikallaan. Tarvitaan
kuntoilua
veneessäkin.
Dublinin Dun Laoghaire Marina -satama on iso ja
täällä saa kävellä
toimistorakennukseen pitkältä. Tänne loppupäähän on
laitettu suihkuvene,
jossa on vessat ja suihkut. Ei tarvitse mennä
päärakennukseen asti suihkuun.
Tämä on ollut tähän astisista paikoista
kallein, 48,40/yö. Täällä ovet ja
portit aukeavat sormenjäljellä, ensimmäinen
paikka jossa on
sormenjälkitunnistus. Aikaisemmat ovat olleet joko
numerokoodilla tai
kulkukortilla.
Kun kävimme tankkaamassa, Oona näki
hylkeen laiturin alla. Nyt on
ensimmäinen paikka, jossa voi käyttää euroja.
Oonalla on ollut 60,- euroa
omaa rahaa mukana ja hän on kysellyt jo monta
kertaa, koska tulemme paikkaan
jossa eurot käyvät.
13.8.2009 Dublin,
Dun Laoghaire Marina - Arklow
Menemme aamusta junalla Dublinin keskustaan.
Vikke ja Oona ostivat
kauko-ohjattavan lentävän pörriäisen, Oona suunnittelee
kovasti missä sitä
voi lennättää. Seuraavassa satamassa pääsemme kokeilemaan
sitä. Dublinissa
on paljon linnoja ja erilaisia muistomerkkejä. Keskustassa
on The Spire
2003, pelkkä suippo torni joka on tosikorkea. Lähdemme
eteenpäin
iltapäivällä, alkumatka on koneella ja osa koneella ja purjeilla.
Tällä
matkalla on paikka paikoin kovia virtauksia, yhdessä kohdassa menimme
jo yli
10 solmun vauhtia. Meillä on matkaseurana englantilaiset, joilla on
Swan
-vene. Tulemme illalla Arklowhun ja yövymme
ponttonilaiturissa.
14.8.2009 Arklow
Merellä on kovat tuulet ja
odottelemme täällä pari päivää sopivampia tuulia.
Kävimme Oonan kanssa
päivällä leffassa katsomassa G-Forsen, se kertoi
salaisista marsuagenteista,
ihan hauska lasten leffa. Lennätettävä
pörriäinen on ollut ihan hauska
kapistus. Sitä voi lennättää veneessä
sisälläkin. Se on tehty styroksista ja
kestävästä muovista.
Reedsin kirjan mukaan täällä on ponttonipaikat 15,-/yö,
mutta
todellisuudessa veloitus on 32,-/yö.
15.8.2009 Arklow
Täältä
löytyi pitkä hiekkaranta. Päivä on aurinkoinen ja vietämme
päivää
hiekkarannalla. Muuten samanlainen hiekkaranta kuin esim. Espanjassa,
mutta
täältä puuttuvat ihmiset ja virvokekioskit.
Kahvin hinta on ollut
matkan aikana kallis, esim. 227 g:n paketti maksoi yli
3 euroa. Täällä
juodaan varmaan vähemmän kahvia, kuin meillä Suomessa.
16.8.2009 Arklow
-Rosslare Europort
Aamusta tuulee vielä aikalailla. Lähdemme liikenteeseen
ennen puoltapäivää.
Täällä virtauksilla on iso merkitys purjehtimiseen. Jos
normaali vauhti on 6
solmua ja virtaus 2 solmua, niin vastavirtaan ajettaessa
nopeus on 4 solmua
ja myötävirtaan ajettaessa 8 solmua. Sen takia olemme
yrittäneet katsoa
sopivat virtaukset päivittäin.
Täällä Rosslaressa on
vuorovesi reilun metrin verran. Tämä on autolauttojen
satama. Stena-Line ja
Iris Ferries ajaa ainakin tänne. Molempien laivoihin
lastataan isot määrät
autoja ja tavaraa. Iris Ferriersillä oli
pelastusveneharjoitukset, he
laskivat pelastusveneen ja testasivat veneen
toiminnan.
Tänne Rosslareen
voi tulla purjeveneellä yöksi, mutta täältä ei pääse ulos
ilman turva- ja
heijastusliivejä. Kävimme portilla kysymässä, josko olisimme
päässeet kylälle
käymään, hän näytti omia liivejä ja sanoi, että vain jos
teillä on tällaiset.
Täällä lastataan kontteja, rekkoja ja muita autoja
liikkuu kaiken aikaa,
täällä täytyy näkyä hyvin. Kellokin on jo yli
kahdeksan, että eiköhän sitä
parin Rummikub -pelin jälkeen ole jo hyvä mennä
nukkumaan.
22.8.2009 Crosshaven - Baltimore
Aamu alkoi aurinkoisena ja kevyttuulisena.
Crosshavenissa on tämän reissun
edullisin diesel 0,65 euroa/litra. Tankkaamme
tankin ja kanisterit täyteen.
Lähdemme aamusta Baltimoren suuntaan. Koko
matkan on mukavat tuulet ja
pääsemme purjeilla pitkän pätkän. Baltimoren
satamassa ei ole varsinaisia
laitureita ja jäämme mooringiin sataman
edustalle. Kun laskimme satamaan
tultaessa purjeita, tuuli vei Vikelta
lippiksen. Mooringpaikka on muutaman
sadan metrin päässä. Myöhemmin Vikke
laittoi kumivenettä kannella ja lippis
ui veneen viereen, hän sai ongittua
sen keksillä takaisin veneeseen. Lippis
ei ihan selvästi ollut nähnyt vielä
tarpeeksi maailmaa ja halusi tulla
takaisin. Lähinnä hämmästyttävää oli se,
että se sattui tulemaan niin
lähelle venettä, että sen sai kiinni. Lippiksen
matka oli pitkä ja meren
lahti sataman edustalla on leveä.
Oona ja
tanskalaisen Navigo -veneen Maja pelaavat pelejä ja lennättävät
pörriäistä.
Vikke paistaa ison kasan lettuja. Illasta nousee kova tuuli
ja
sataa.
23.8.2009 Baltimore
Jouduimme yöllä vaihtamaan paikkaa
mooringista ankkuriin. Laskuveden aikaan
naapurivene tuli meidän veneeseen
kiinni. Sen takana olevat kumiveneen
kiinnitystelineen aisat osuivat meidän
veneeseen. Meidän vene on
pitkäkölinen, painava vene ja naapurin vene on
lyhytkölinen kevyempi vene.
Meidän vene liikkuu vuoroveden mukana ja
naapurivene liikkuu enemmän tuulen
mukana. Oli pimeää ja sateista, kun
vaihdoimme paikkaa, mutta uusi paikka
löytyi hyvin ja siinä oli ihan hyvä
yöpyä. Vaihdoimme aamulla toiseen
mooring -paikkaan, sellaiseen jossa on
pitkäkölinen vene meidän naapurissa.
Baltimore on pieni kylä, jossa on
kauppa, muutama kuppila ja jokunen B&B
paikka. Joku kertoi, että
jenkeissä oleva Baltimore on saanut nimensä tämän
paikan mukaan. Täältä on
lähtenyt sinne väkeä ja he ovat nimenneet sen
paikan.
Käymme iltapäivällä
pelaamassa tanskalaisten kanssa jalkapalloa ja
polttopalloa. Läheisellä
leikkikentällä on temppurata, joka on ihan hyvää
tasapainoharjoittelua näille
isommillekin. Tanskalaisten veneessä on isä
Michael, äiti Maria, 13 vuotias
Maja ja 8 vuotias Malte.
24.8.2008 Baltimore
Käymme päivällä uimassa
paikallisessa kuntokeskuksessa. Siellä on
uima-allas, höyryhuone ja sauna.
Saunan seinällä on kyltti: Pyydämme, että
ette heittäisi vettä kiukaalle,
koska se ruostuu. Kiukaan valmistaja
suosittelee samaa. Sauna on TYLÖ:n
sauna. Niin, että saunassako ei kuulu
heittää vettä kiukaalle?
Leivoin
pullaa, sämpylöitä ja ruisleipää, olipas kotoisen makuista.
25.8.2009
Baltimore
Yöllä on kova tuuli. Aamulla tuuli rauhoittuu ja päivä on
aurinkoinen.
Näillä näkymin pääsemme huomenna aloittamaan Biskajan lahden
ylityksen.
Menemme käymään maissa. Satamassa on pieni vene, josta ne
heittävät kaloja
mereen. Kaksi hyljettä on veneen perässä ja ne saavat
kaloja. Hylkeet ovat
varmaan saaneet aikaisemminkin samasta veneestä kaloja,
koska ne pyörivät
veneen ympärillä pitkään.
26.8.2009
Baltimore
Yöllä oli kova tuuli. Tuuli humisi vanteissa ja vene keinui.
Naapuriveneen
mies kertoi, että hän näki yöllä kumiveneen kelluvan yksikseen.
Hänellä ei
ole omaa kumivenettä ja hän ei päässyt ottamaan sitä kiinni. Vikke
lähti
etsimään venettä ja hän löysi sen tunnin etsimisen jälkeen. Omistaja
kävi
hakemassa sen meidän veneen perästä myöhemmin päivällä.
Kävimme
tänään uimassa samassa uimahallissa kuin maanantaina. Maja ja Malte
tulivat
meidän mukaan. Tällä kertaa uimahallin hoitaja kävi sanomassa
meille, kun
olimme saunassa, että lapset eivät saa tulla saunaan. Siellä on
seinällä
kyltti "Adults only".
27.8.2009 Baltimore
Tänään on vielä kova tuuli.
Tuulen pitäisi kääntyä ja pääsemme lähtemään.
Sääennusteen mukaan on tulossa
korkeapaine ja sen mukana kohtuulliset tuulet
Biskajan lahdelle. Vikke lähtee
käymään kaupassa hakemassa maidot ja leivät,
olemme valmiit lähtemään. Tuuli
jatkuu kovana ja kovenee entisestään.
Tanskalaiset tulevat meidän veneelle,
syömme kääretorttua, juttelemme niitä
näitä ja lapset pelaavat Rummikubea.
Katsotaan huomenna aamulla, olisiko
sopivampia tuulia.
28.9.2009
Baltimore, Irlanti - Biskajan lahti
Jokainen päivä alkaa näköjään samalla
tavalla, yöllä oli kova tuuli ja satoi
vettä. Viimeyönä oli mittarissa yli 17
m/s, vene keinui jo aikalailla.
Merelle oli annettu myrskyvaroituksia ja
todennäköisesti siellä onkin ollut
kovat myrskyt. Aamu ainakin on
aurinkoinen, mutta kova tuuli jatkuu
edelleen. Yritämme löytää sopivaa koloa,
jossa voisimme lähteä ylitykseen.
Illaksi ja ensi yöksi on annettu
myrskyvaroitukset, joten odottelemme vielä.
Iltaa kohti tuuli tyyntyy vähän
ja aloitamme ylityksen klo 19.00.
29.8.2009 Biskajan
lahti
Alkumatkasta oli keinuntaa, kun vuorovesi osuu rantaan. Yöllä on 13-15
m/s
tuulta. Sain muutaman saavillisen vettä niskaan, kun aalto löi kuomun
ja
veneen laidan välistä sisään. Viken puhelin oli pöydällä ja se
kastui
kokonaan, nyt se ei enää aukea ollenkaan.
Västäräkki tuli päivällä
veneen kannelle ja oli siinä jonkin aikaa, se
yritti löytää suojaista paikkaa
purjeiden ja kumiveneen välistä. Se kävi
varmaan lepäilemässä välillä.
Täälläkin on ihan avomerellä asti lintuja.
30.8.2009 Biskajan
lahti
Meillä on ollut matkaseuralaisina delfiinejä, niitä on hauska seurata.
Nyt
alkaa olla jo syvää vettä. Kun lähdimme Baltimoresta, alku pätkä oli
50
metrin luokkaa. Siitä se on pikkuhiljaa syventynyt, 102 m, 650 m, 1029
m,
1706 m, 2133 m ja 4561 m. Neljä ja puoli kilometriä on Seutulassa
koululle,
kotiin ja takaisin koululle. Mitähän siellä pohjassa mahtaa
olla?
31.8.2009 Biskajan lahti
Nyt on tuulet jo kääntyneet, meillä on
mukavaa myötätuulta ja aurinkoa.
Täällä syvässä vedessä aallot ovat isoja ja
loivia. Tämä on ensimmäinen
kerta, kun olen aallokossa, jossa aalto peittää
horisontin. Kun vene on
aallon pohjassa, näkyy molemmin puolin pelkkää
aaltoa, huima tunne. Aallon
harjalta näkyy kauas ja silloin pystyy
havainnoimaan muut veneet ja laivat.
01.09.09 Biskajan lahti - La Coruña, Espanja
Tämän päivän purjehdus on
sujunut mukavassa myötätuulessa. Ilma on jo
lämpöisen tuntuista ja
aurinkoista. Vene keinuu kaiken aikaa niin, että on
pidettävä koko ajan
kiinni jostain. Myötätuulessa purjehtiminen on kuitenkin
paljon mukavampaa
koska meno on rauhallisempaa. Saavumme La Coruñaan
iltayöstä. Sataman
edustalla on paljon meriliikennettä, joka puolella on
joku menossa tai
tulossa vaikka on jo myöhäinen ilta. Laitamme veneen
laituriin ja lähdemme
nukkumaan, kyllä uni maistuikin mukavalta satamassa
rauhallisessa
ponttonilaiturissa.
02.09.09 La Coruña
Marina Coruña on iso satama,
700 paikkaa. Tässä on vieressä torni, josta
valvotaan meriliikennettä. Ostin
pyykkitupaan päivän kortin, 10,-. Koko
päivä kuluu pyykinpesussa, venettä
siivotessa ja tavaroita kuivatellessa.
Päivä on aurinkoinen, illalla nousee
tuuli ja ripsuttelee vähän vettä.
03.09.09 La Coruña
La Coruña on iso
kaupunki ja täällä on monta satamaa. Isoja hiekkarantoja on
useampia ja
rantakaduilta löytyy Casino ja paljon hotelleja. Lähdemme
iltapäivästä
kaupungille kiertelemään. Hintataso on huomattavasti alempi
kuin Irlannissa.
Täällä on jo turistipaikan tunnelmaa. Joka puolella kuuluu
eri kieliä ja
suurin osa vastaantulijoista on turisteja. Naapurisatamaan
tulee isoja
risteilyaluksia, joista turistit tulevat kaupungille ostoksille.
Löysimme
naisten vaateliikkeen, jonka nimi on Hameväki. Menimme liikkeeseen
ja yksi
myyjä tiesi, että se on suomalainen nimi. Uimaranta oli melkoisen
tyhjä,
mutta se johtuu ehkä siitä, että täällä on ilmeisesti paikallisten
mukaan jo
viileää. Meikäläisen mielestä täällä alkaa olla jo
hellettä
ilmassa.
04.09.09 La Coruña
Tänään Oonalla on pitkä koulupäivä. Päivä on aurinkoinen
ja iltapäivästä
lähtien tuulinen. Oona saa haavilla ison kalan kiinni. Vikke
laittaa sen
suolaan ja osan kalasta Oona vie kissoille. Tämä on ensimmäinen
paikka,
jossa näkyy villikissoja. Siellä on yksi musta emokissa, jolla on
poikaset
mukana. Vastapäisellä laiturilla on ollut kaikkina päivinä
joukko
kalastajia, jotka antavat kissoille osan saaliista.
Katselin
päivällä naapuriveneitä. Täällä on muutama 40-50 jalkainen
purjevene, oikein
muikean oloisia veneitä. Ne alkavat olla jo sen kokoisia,
että niihin
tarvitaan miehistö. Tässä pätkä yhden kipparin
puhelinkeskustelusta:" .yksi
miehistöni jäsen.". On tuossa vieressä yksi
iäkäs pariskunta, joilla on 40
jalkainen vene. Ne tulivat satamaan ja heillä
oli vastassa auttamassa kolme
miestä sataman henkilökunnasta. Pariskunta oli
soittanut etukäteen tulostaan
ja sopinut vastaanottajat paikalle. Isolla
veneellä yksin tai kaksin
laituriin tulo on melkoinen haaste ja laiturilla
vastaanottajat helpottavat
tilannetta huomattavasti.
05.09.09 La Coruña - Camariñas
Lähdimme La
Coruñasta aikaisin aamulla. Rannikon lähellä aallokko oli
lyhyempää ja vene
keinui aikalailla. Loppumatka sujui hyvin ja olimme
perillä iltapäivällä.
Meillä oli mukava pohjoistuuli koko matkan. Camariñas
on pieni kylä sopivan
päivämatkan päässä.
06.09.09 Camariñas - Finisterre
Mukavat
myötätuulet jatkuvat. Päivä on aurinkoinen ja hyvin kevyt tuulinen.
Olemme
ankkurissa rannan lähellä. Lahdella on skandinaavinen tunnelma.
Täällä on
kaksi tanskalaista venettä, yksi ruotsalainen ja meidän vene,
muita veneitä
ei ole. Vikke laittoi flengausköydet ison nostimeen. Oona,
Maja ja Malte
hyppivät uimaan köysillä. Vesi on kylmää, mutta lapsia se ei
haitannut.
07.09.09 Finisterre
Päivä on lämmin ja kevyt tuulinen. Finisterre on
pieni kylä, siellä on kolme
kauppaa ja kolme kuppilaa. Kaupan myyjä kertoi,
että täällä on ollut
elokuusta asti hyvät ilmat. Rannan hiekka on hienon
hienoa ja tuntuu
jalkapohjissa pehmeältä. Meillä ei ole lämmitystä yöllä. Yö
on sen verran
viileä, että aamulla laitamme lämmityksen vähäksi aikaa päälle.
Paikalliset
menevät läheiselle simpukkaviljelmälle ja sukeltavat märkäpuvun
kanssa
simpukoita. Vesi on kylmää.
08.09.09 Finisterre -
Muros
Purjehdimme päivällä kahdentoista mailin päähän Murokseen. Meillä
on
myötätuuli ja aurinkoinen päivä. Päivän aikana tuuli kovenee ja yöllä on
jo
kova tuuli. Menemme lahden poukamaan ankkuriin. Ankkuri ei
pitänyt
mutapohjassa ja me jouduimme vaihtamaan paikkaa. Vähän matkan päässä
on
hiekkapohja ja siinä ankkuri pitää hyvin.
09.09.09 Muros
Kova
tuuli jatkuu. Paikalliset kalastajat laskevat tai oikeastaan heittävät
verkot
veteen. Tämä paikka on kovin tuulinen ja siirrymme aamusta Portosin
satamaan.
Matka on lyhyt ja olemme pian ponttonilaiturissa. Club Nautica
Portosin on
uusi paikka. Täällä on tenniskenttä ja lapsille oma
leikkikenttä. Menin
viemään roskia ja aitauksessa oli paperille, pahville,
muoville, lasille ja
öljyille omat pöntöt. En löytänyt tavallisille
kaatopaikkaroskille säiliötä
ja kävin kysymässä, missä niiden paikka on.
Kaveri sanoi, että roskat voi
laittaa mihin säiliöön tahansa, koska ne
menevät kaikki samaan jäteautoon.
Niin, että se siitä kierrätyksestä.
Kävimme illalla syömässä Clubin
ravintolassa. Se aukesi vasta yhdeksältä
illalla. Listalla oli paljon meren
herkkuja. Ruoka oli hyvää ja
kohtuuhintaista. Ravintolassa ei ollut ketään
muita kuin me.
10.09.09 Muros, Portosin
Katselin aamulla, kun lokin
poikanen sai kalan ja yritti syödä sen. Joka
kerta, kun poikanen heitti kalan
ilmaan ja yritti kääntää sen pää edellä
nokkaansa, kala pääsi karkuun.
Poikanen oli kuitenkin niin nopea, että se
sai kalan uudestaan kiinni.
Aikansa heiteltyään lokki sai kalan oikein päin
ja suuhunsa.
Käymme
illasta läheisessä Supermercadossa ostoksilla. Siellä oli
punaviinipulloja á
0,64/pullo. Täytynee ensikerralla ostaa pullo ja maistaa
miltä se
maistuu.
Iltaa kohti tuuli tyyntyy. Satamassa on kuuma ja seisova ilma.
Täällä haisee
ihan dieseliltä. Onneksi täällä on ollut tuulista, ettei sitä
hajua ole
ollut aikaisemmin. Lähdemme yöksi ankkuriin toiselle puolelle
lahtea.
Illalla yksi kalastusvene ajaa suoraan meitä kohti. Se kääntyy
parikymmentä
metriä ennen meitä ja ajaa ympyrän. Veneestä heitellään verkot
veteen ja
vene palaa takaisin samaan suuntaan mistä tulikin. Kävi jo
mielessä, että
mitäs jos kuski ei ole nähnyt meitä.
11.09.09 Muros -
Arousa
Tämä päivän purjehdus on yksi reissun parhaimpia. Leppoinen
myötätuuli
kuljettaa meitä tasaisesti eteenpäin. Täällä on simpukkaviljelmiä,
jotka
ovat puisia, pohjaan kiinnitettyjä isoja lauttoja. Simpukkaviljelmät
on
merkitty karttaan ja niitä on ollut tähän asti vain lahdissa.
Syömme
lounaaksi simpukoita, isoja katkarapuja ja mustekalaa. Ostimme niitä
eilen
pakastettuina ja ne ovat hyviä. Käymme illalla AmigoX:ssä nauttimassa
pienet
drinkit ja juttelemassa niitä näitä. AmigoX on tanskalaisten vene ja
he ovat
paljon Navigolaisten kanssa yhdessä. Navigo on se vene, jossa on
Oonan
kaverit Maja ja Malte.
12.09.09 Arousa
Aamusta on sankka
sumu. Kannella on kaikki märkänä. Köysissä on pieniä
vesipisaroita ja ne ovat
kauniita. Vikke rakensi rapupyydyksen, katsotaan
mitä sillä saa saaliiksi.
Täällä on pitkä hiekkaranta. Kävimme illalla
kumiveneellä paikallisessa
tavernassa. Monilla on isot maissiviljelmät talon
ympärillä.
13.09.09
Arousa - Isla Toxa Grande
Lähdemme aamusta ja seuranamme on monta delfiiniä.
Ne uivat veneen lähellä.
Veden pinta on tyyni ja nyt näkyy, kuinka paljon
täällä on öljyä kellumassa.
Ajoimme koneella ja genoalla matalia väyliä
pitkin parin tunnin siirtymän.
Molemmin puolin reittiä on paljon
simpukkaviljelmiä.
Olemme Isla Toxa Granden edustalla ankkurissa. Lähellä on
pieni saari, jossa
vietämme päivää. Laskuveden aikana pääsee hyvin kävelemään
naapurisaareen.
Vikke sai rapupyydyksellä meritähden. Meritähti oli tumman
sinipunainen,
Norjassa meritähdet olivat oranssin värisiä. Päästimme sen
takaisin veteen.
14.09.09 Isla Toxa Grande - Combarro
Purjehdimme kuusi tuntia mukavassa
myötätuulessa. Kelit on olleet mukavan
aurinkoisia ja
kevyttuulisia.
Menemme kumiveneellä rantaan. Rannassa pieni poika irrottaa
meidän köydet,
en tiedä miksi. Vikke käy laittamassa ne uudelleen solmuun ja
niin ylös,
ettei poika ylety niihin. Combarrossa on vanha alue, jossa on
ollut
kalastajien taloja. Talot on rakennettu kivistä ja aurinkoiselle
puolelle
lahtea. Lähes kaikissa taloissa on pihalla tolppien varass