Tästä hyvä säälinkki SÄÄ
Koordinaattihaku haku
Kuvia Karibialta helmikuu 2010
Kuvia Karibialta huhtikuu 2010
Kuvia Karibialta toukokuu 2010
31.5.2010 Atlantin
ylitys 4. päivä
Matka on edistynyt
105 nm, ilma 21 ja vesi 21 astetta, tuuli lännestä 12 m/s.
Ajoimme yöllä pätkän
koneella. Aamuyöstä tuuli kääntyi länteen ja pääsimme jatkamaan matkaa
purjeilla. Meillä oli genaakkerikin vähän aikaa ylhäällä.
Vikke laittoi
aamuyöstä lämppärin vähäksi aikaa päälle ja se toimi
hyvin.
Illalla meillä on
hyvät tuulet ja isoja aaltoja, surffasimme aallokossa 10,6 solmun surffeja. Oona
sanoi, että tuntuu mahassa samalta kuin linnanmäellä.
1.6.2010 Atlantin
ylitys 5. päivä
Matka on edistynyt
129 nm, ilma ja vesi 20 astetta, tuuli luoteesta 7 m/s.
Vikke korjaa genoan
etureunan kiinnityslenkin. Se oli hankautunut poikki.
Päivä on aurinkoinen.
Kuomussa on takaluukku kiinni ja istuinkaukalossa tarkenee vielä t-paidalla ja
shortseilla. Yöllä on kaikki luukut kiinni ja täytyy laittaa jo lämpöisempi
pusero päälle ja housut jalkaan.
Täällä asti näkyy
lintuja silloin tällöin. Lentokalat ovat täällä isompia kuin Karibian meren
puolella. Niitä näkee liitämässä yksikseen aina silloin tällöin. Karibian
puolella kalat olivat pienempiä liitokaloja, jotka liikkuivat isoissa
parvissa.
2.6.2010 Atlantin
ylitys 6. päivä
Matka on edistynyt 83
nm, ilma 25 ja vesi 20 astetta, tuuli lounaasta 6 m/s.
Tuuli tyyntyi yöllä
ja ajoimme muutaman tunnin koneella. Aamusta virisi kevyt tuuli ja ajoimme
iltapäivään asti genaakkerilla ja genoalla. Iltapäivällä oli jo enemmän tuulta
ja vaihdoimme genaakkerin tilalle fokan. Molemmat purjeet on spriirattu
puomilla, eli purjeet on levitetty virsikirjaksi.
Päivä on aurinkoinen
ja lämmin. Kannelta löytyi yksi pieni lentokala. Ruokakalat ovat olleet
sardiinia ja tonnikalaa purkista.
3.6.2010 Atlantin
ylitys 7. päivä
Meillä on myötätuuli
ja myötäaalto, matka taittuu leppoisasti. Yöllä väistimme yhtä rahtilaivaa, se
tuli jo puolen mailin päähän meistä.
Vikke oli illalla
nukkumassa kahdeksasta kahteen yöllä. Minä olin vahdissa ja täytin ristikoita ja
pelasin tietokoneella pasianssia. Tuuliperäsin hoitaa ohjastamisen ja kuomu
pitää kosteuden ja kylmyyden poissa, mikäs tässä
purjehtiessa.
Vikke tuli vahtiin
kahdelta ja minä menin nukkumaan. Tällä järjestelyllä on yöuni ollut riittävä,
eikä kumpaakaan tunnu väsyttävän.
Aamulla oli taas jo
niin lämmin, että tarkeni juoda aamukahvit t-paidassa ja shortseissa
istuinkaukalossa.
4.6.2010 Atlantin
ylitys 8. päivä
Matka on edistynyt
115 nm, ilma 23 ja vesi 19 astetta, tuuli lännestä 6 m/s.
Päivällä ja yöllä on
kevyt tuuli. Päivällä on aurinkoista. Laitoimme illalla genoan ja pienemmän
genaakkerin. Se yhdistelmä oli läpi yön ja kaikki sujui hyvin. Nyt ei ole isoa
maininkiakaan ja matka taittuu tasaisesti.
Aamulla saimme
VHF:llä yhteyden Ruotsalaiseen Kristiina 2 veneeseen. He lähtivät samaan aikaan
meidän kanssamme Bermudalta.
5.6.2010 Atlantin
ylitys 9. päivä
Matka on edistynyt
121 nm, ilma 23 ja vesi 19 astetta, tuuli lännestä 8 m/s.
Matkaa on jäljellä
vielä 904 nm.
Laitoimme ison
genaakkerin ja se oli meillä koko yön. Tuuli oli aamuun asti tasainen. Aamulla
tuuli koveni ja vaihdoimme ison genaakkerin tilalle genoan ja pienemmän
genaakkerin. Olemme tällä hetkellä N 37.48 tienoilla ja nousemme pikkuhiljaa
noin N 40 korkeudelle. Siellä näyttää tuulet jatkuvan
hyvinä.
Päivä on pilvetön ja
aurinko lämmittää mukavasti.
Delfiiniparvia tulee
pyörimään veneen ympärille aina silloin tällöin. Vikke näki päivällä valaan
suihkutuksen horisontissa.
Saimme virvelillä
saaliiksi neliön verran kalastustrooliverkkoa.
Oona on katsellut
Kiki-elokuvaa ja kuunnellut Hipsuvarpaan tarinoita
kuuntelucd:ltä.
6.6.2010 Atlantin
ylitys 10. päivä
Purjehdittu matka 115
nm, ilma 19 ja vesi 18 astetta, tuuli lounaasta 4-5 m/s.
Matkaa on jäljellä
vielä 795 nm
Meillä on ollut iso
genaakkeri. Tuuli on kevyt ja matka etenee rauhallisesti.
Illalla auringon
laskun jälkeen tulee nopeasti kosteutta. Sitä on niin paljon, että aamulla
lainehtii pieni lätäkkö kannella.
7.6.2010 Atlantin
ylitys 11. päivä
Purjehdittu matka 135
nm, ilma 21 ja vesi 18 astetta, tuuli länsi-lounaasta 5
m/s.
Matkaa on jäljellä
vielä 663 nm.
Meillä oli vielä
illalla isopurje ja iso genaakkkeri. Tuuli nousi yöllä sen verran, että
vaihdoimme sen genoaan. Aamusta vaihdoimme ison genaakkerin takaisin genoan
tilalle.
Matka etenee
rauhallisesti ja tasaisesti. Aamupäivä on pilvinen, loppupäivä on aurinkoinen ja
lämmin. Taas tarkenee istuinkaukalossa t-paidalla ja shortseilla. Teemme Oonan
kanssa lounaaksi pizzaa ja leivomme sämpylöitä.
Säätiedotuksen mukaan
meillä on edessä kevyttuulinen alue. Meillä on noin 400-500 mailin dieselit ja
matkaa on jäljellä 663 mailia. Toivottavasti saamme vielä pariksi päiväksi sen
verran tuulta, että pääsemme Azoreille. Ruokaa ja vettä on riittävästi
pitempäänkin purjehdukseen.
Säätiedotukset ovat
pitäneet erittäin hyvin paikkansa. Otamme päivittäin satelliittiyhteyden kautta
Ocens WeatherNetin GRIP-filen. Se näyttää esim. kuuden tunnin välein
tuulitiedot. Käytämme Passageweather.com säätietoja silloin kun meillä on
nettiyhteys olemassa. Näiden ohjelmien säätiedoilla olemme suunnitelleet kurssit
ja olemme välttäneet kovat myrskyalueet.
8.6.2010 Atlantin
ylitys 12. päivä
Purjehdittu matka 98
nm, ilma 20 ja vesi 19 astetta, tuuli etelästä 4 m/s.
Matkaa on jäljellä
vielä 564 nm.
Tuuli on tosi
kevyttä, matka etenee kuitenkin vielä noin 4 solmun vauhdilla ja jatkamme
purjehtimista. Jätimme yöksi ison ja ison genaakkerin. Aamupäivällä tuuli
kevenee, niin paljon, että vaihdamme genaakkerin genoaan ja laitamme moottorin
vähän avuksi. Saamme ladattua akut ja laitamme vedentekokoneen
päälle.
Eilen illalla näimme
oranssia killumassa merellä. Vikke haki kiikarit ja tarkisti, ettei se ole
pelastuslautta. Se oli todennäköisesti jostakin karannut
kalastuspoiju.
Aamulla näimme noin
kymmenen yksilön valasparven. Ne uivat hiljakseen kohti pohjoista. Veneen
lähellä ui kilpikonna, joka söi meduusaa.
9.6.2010 Atlantin
ylitys 13. päivä
Purjehdittu matka 102
nm, ilma 19 ja vesi 19 astetta, tuuli lounaan ja etelän välistä 5-7
m/s.
Matkaa on jäljellä
vielä 564 nm.
Nyt meillä on ollut
iso ja genoa. Tuuli tyyntyi eilen illalla niin paljon, että laitoimme moottorin
muutamaksi tunniksi avuksi. Tuuli vaihtelee 4 ja 8 metrin välillä noin
viidentoista minuutin välein. Se vähän hankaloittaa
purjehtimista.
Vesi välkehtii
paljon, olisikohan se planktonia. Yöllä, kun käy vessassa, vessanpönttö
välkehtii myös.
10.6.2010 Atlantin
ylitys 14. päivä
Purjehdittu matka 99
nm, ilma 19 ja vesi 19 astetta, tuuli etelästä 5-7 m/s.
Matkaa on jäljellä
vielä 363 nm.
Matka etenee
rauhallisesti. Meillä on iso ja genoa. Välillä täytyy laittaa kone vähäksi aikaa
avuksi. Tämä päivä on pilvinen ja lämmin.
Oonan tomaatti ja
basilikat ovat kasvaneet hyvin.
11.6.2010 Atlantin
ylitys 15. päivä
Purjehdittu matka 97
nm, ilma 20 ja vesi 19 astetta, tuuli kaakosta 3-4 m/s.
Matkaa on jäljellä
vielä 146 nm. Sää- ja tuulitietojen perusteella päätimme suunnata saareen
nimeltä Flores ja se lyhentää kokonaismatkaa 120 m.
Atlantilla kelluu 50
jalkainen teräsvene. Se on hylätty ja pimeänä, todennäköisesti akut ovat jo
tyhjentyneet. Vene on noin 4-5 päivämatkan päässä
lounaaseen.
12.6.2010 Bermuda –
Azorit, Flores
Atlantin ylitys,
toinen osio, kesti 16. päivää ja 6 tuntia. Tuuli oli kevyttä ja meillä oli kone
loppumatkan apuna. Flores on pieni saari, sen kaakkoiskärjessä on kylä, jonne
voi mennä ankkuriin. Meillä oli viimeiset kolme vuorokautta ranskalainen
yksinpurjehtija kaverina. Hänellä on Havenita niminen vene. Olimme näkö- ja
VHF-yhteydessä hänen kanssaan päivittäin. Havenita oli tuntia ennen meitä
Floreksessa.
Illalla rannalta
kuului kovaa lintujen ääntä. En ole aikaisemmin kuullut moista lintua.
Rantatöyräässä oli paljon lintujen pesiä.
Oonan tomaatti kukkii
jo. Soitimme Anulle ja kysyimme tomaatin hoito-ohjeita. Tomaatista pitää
kuulemma nyppiä varkaat pois. Ne ovat uusia alkuja varressa, samassa kohdassa
jossa on alkuperäinen lehti. Näin tomaateille jää enemmän
ravinteita.
13.6.2010 Azorit,
Flores – Azorit, Faial, Horta
Vene keinui yöllä
aikalailla. Lähdimme aamusta ajelemaan kohti Hortaa. Päivä on lämmin ja
aurinkoinen. Tuuli on kevyt ja lähes vastainen, meillä on kone apuna melkein
koko matkan.
14.6.2010
Azorit, Flores – Azorit, Faial, Horta
Tänään
nousi valas pintaan ihan veneen edessä. Se oli iso ja upea otus. Olimme jo niin
lähellä, että näytti siltä kuin keula hipoisi pyrstöä. Se ui nopeasti ja oli jo
hetken kuluttua kaukana. Näimme kuitenkin vielä sen suihkautuksia. Täällä
lähellä Azoreja olemme nähneet joka päivä delfiinejä ja valaita. Oona kuulee
delfiinien tulemisen rungon läpi, kun ne tulevat lähelle. Hän sanoi, että
kuulee delfiinien puheen. Kun delfiinit olivat juuri tulleet, Oona kysyi
ainakin kaksi kertaa veneen sisältä, ovatko delfiinit veneen vieressä.
Saavumme
Hortaan puolen päivän aikaan. Satama on melkoisen täynnä. Saamme paikan
kylkikiinnitykseen neljänneksi veneeksi kivilaituriin. Laskuveden aikaan
laiturille kiipeäminen ja sieltä takaisin veneeseen paluu on mielenkiintoinen
jumppaharjoitus. Laituri on niin korkealla, että minulla ja Oonalla ei ylety
jalat laiturilta veneeseen. Käymme pienellä kävelyllä ja otamme loppupäivän
levon kannalta.
15.6.2010
Azorit, Faial, Horta
Lähdemme
aamusta toimistolle kyselemään ponttonilaituripaikkaa. Saamme uuden paikan ja siirrämme
veneen. Nyt on paljon helpompi kulkea maihin. Tässä paikassa saamme myös sähkön
ja veden.
Sää
on täällä samanlainen kuin Suomessa kesällä. Vesi on 19 astetta ja päivällä on
aurinkoista ja lämmintä. Illalla tulee auringonlaskun jälkeen jo vähän viileämpää
ja täytyy hakea takki päälle. Kiertelemme vähän lähiseutuja. Hintataso on
täällä edullisempi kuin Suomessa.
16.6.2010
Azorit, Faial, Horta
Pyykkipäivä,
onkin tullut taas paljon pyykkiä. Marinassa on hyvät koneet ja tehokas
kuivauskone. Pyykit maksavat reilun 7,- euroa koneellinen ja se sisältää aina
kuivauksen. Suihku on maksettava erikseen, 2,-/kerta, se sisältää talon
puolesta pyyhkeen ja saippuan.
Teimme
Oonan kanssa 500 palan delfiinipalapelin. Oli mukava tehdä palapeliä pitkästä
aikaa.
17.6.2010
Azorit, Faial, Horta
Vikke
huolsi pyöriä. Pyörät ovat menneet aika onnettomaan kuntoon. Merivesi tuhoaa ja
ruostuttaa ketjut ja vaijerit. Vikke sai kaksi pyörää ajokuntoon. Jätimme
pyörät lukitsematta rantaan lähelle roskiksia, jos vaikka kelpaisivat
jollekulle.
Oona
ja Vikke maalasivat kuvaa seinään.
Nyt on ollut hyvät tuulet ja monta venettä lähti tänään kohti pohjoista, osa menee Englantiin, osa Portugaliin.
18.6.2010
Azorit, Faial, Horta
Peterin
Cafe Sport on kuuluisa. Hän, hänen isänsä ja isoisänsä jne. ovat auttaneet
purjehtijoita. Sport Cafessa on ollut postitoimisto ja pankki. Hän on auttanut
purjehtijoita paperien täyttämisessä ja maahantulossa. Edelleen siellä on
postitoimisto ja kahvilatoimintaa. Yläkerrassa on upea näyttely. Valaan hampaisiin
on tehty hienoja kuvia. Valaan hammas kiillotetaan, pintaan laitetaan mustetta
ja kuva raaputetaan hampaan pintaan. Kun kuva on valmis, pintaan laitetaan
uudestaan mustetta, joka menee raaputettuihin kohtiin. Hammas kiillotetaan
uudestaan ja jäljelle jää muste raaputusuriin. Alun perin kuvia ovat tehneet
valaanpyytäjät. Kuvantekijöitä sanottiin ”scrimshaw”, joka tarkoittaa laiska
mies. Valaanpyytäjät kaiversivat kuvia silloin, kun heillä ei ollut mitään
tekemistä. Valaita on täällä huhtikuusta syyskuuhun. Nykyään taiteilijat
tekevät kuvat. Valaan hampaita oli aikoinaan paljon joka paikassa. Kun valaan
pyynti loppui, valaan hampaista tuli kalliita ja arvokkaita.
19.6.2010
Azorit, Faial, Horta
Kaksi
polkupyörää löysi uuden omistajan, yksi pyörä jäi vielä jäljelle.
Aurinkoinen
päivä, kävimme syömässä paikallisessa ravintolassa. Ruoka oli hyvää, bacalhau
kalaa ja vuohenlihasta tehtyä lihapataa. Ruuan jälkeen kävimme kuuntelemassa
läheisessä merikeskuksessa yhtä naislaulajaa. Museu Centro do Mar -museo on
tehty vanhaan valastehtaaseen, joka oli käytössä valaanpyynnin aikana vuosina
1941 – 1974.
20.6.2010
Azorit, Faial, Horta
Täällä
on Cagarro lintuja. Ne ovat päältä ruskeita ja alapuolelta vaaleita. Ne tulevat
tänne kesäksi pesimään. Linnulla on erikoinen ja hauska ääni.
Cagarro
on yleisin merilintu Azoreilla, yhteensä noin 97 500 pesivää paria. Azorien
pesimäkannasta 74% on alalajiin Calonectris diomedea borealikseen kuuluvia ja
52% Calonectris diomedeaan. Azorien lisäksi lintu pesii Madeiralla ja
Kanariansaarten Berlengalla.
Siipien
jänneväli cagarrolla vaihtelee 100 ja 125 cm välillä. Naaraat painavat
keskimäärin 780 g. Urokset ovat suurempia kuin naaraat ja painavat noin 900 g.
Lintu
pesii kaikkien saarten rannikoilla, luodoilla ja luoksepääsemättömillä
kallioilla. Pesät ovat kivien koloissa ja kallioiden onkaloissa ja pesiä
käytetään useamman kerran. Lisääntymiskierto kestää noin yhdeksän kuukautta.
Kausi alkaa helmikuun lopulla ja kestää lokakuun loppuun. Poikaset kuoriutuvat
heinäkuun lopulla. Loka-marraskuussa cagarros kerääntyy suuriksi parviksi ja
aloittaa muuttoliikkeen kohti päiväntasaajaa, Brasiliaan ja Uruguaihin.
Merellä
on havaittu, että cagarroksella on sama ravinto kuin tonnikaloilla ja valailla.
Valaat ohjaavat mahdollisen parven pintaan ja cagarroskin saa ruokaa. Linnun
ruokavalio sisältää pieniä lajeja esim. makrillia, mustekalaa ja pieniä
äyriäisiä. Cagarroksen laulu on ainutlaatuinen ja unohtumaton. Maalla lintu on
hyvin kömpelö. Cagarroksen kannat ovat romahtaneet viimevuosikymmeninä.
21.6.2010
Azorit, Faial, Horta
Vikke
ja Oona kävivät lähirannalla uimassa. Vikellä osui jalka meduusaan. Jalka tuli
punaiseksi ja siihen tuli punaisia patteja. Jälkeä poltti kuin olisi
nokkospuskaan astunut. Laitoimme viinietikkaa, joka helpotti hieman oloa.
Täällä
on sen verran viileämpää, että voi jo virkatakin. Sain virkattua salongin verhot
valmiiksi.
22.6.2010
Azorit, Faial, Horta
Wikipedian
tekstä:
Azorit (port. Açores) on Atlantilla sijaitseva Portugalille kuuluva autonominen saariryhmä. Se sijaitsee noin 1 500 kilometrin päässä Lissabonista ja noin 3 900 kilometrin päässä Pohjois-Amerikan rannikolta. Azorien yhdeksän tuliperäistä saarta levittäytyvät yli 600 kilometrin matkalle. Azoreilla, Picon saarella, sijaitsee Portugalin korkein vuori Pico, jonka huippu kohoaa 2 351 metrin korkeuteen merenpinnan yläpuolelle. Saarten asukasluku vuonna 2004 oli 241 269. Suurin kaupunki on São Miguelin saarella oleva Ponta Delgada, jossa asuu noin 64 500 ihmistä.
Historia
Azorit löysi virallisesti vuonna 1427 Henrik Purjehtijan alaisuudessa ollut kapteeni Diogo de Silves. Portugalilaisten ja genovalaisten merimiesten kuitenkin tiedetään käyneen saarilla jo edellisellä vuosisadalla. Azorien asuttaminen alkoi vuonna 1439 São Miguelin ja Santa Marian saarilta. Azorit ovat kuuluneet Portugalille 1400-luvulta, ja vuodesta 1976 niillä on ollut rajoitettu itsehallinto.
Azorien saaret
Saaren nimi Asukasluku (2002) Pääkaupunki Kuntia Pinta-ala
São Miguel 130 154
Ponta Delgada
6
759 km²
Terceira 54 996
Angra do Heroísmo 2
403 km²
Faial 14 934
Horta
1
173 km²
Pico 14 579
Madalena
3
446 km²
São Jorge 9 522 Velas 2 246 km²
Santa Maria 5 490 Vila do Porto 1 97 km²
Graciosa 4 708
Santa Cruz da Graciosa 1
62
km²
Flores 3 949
Santa
Cruz das Flores 2
143 km²
Corvo 435
Vila do Corvo
1
17 km²
23.6.2010
Azorit, Faial, Horta
Vikke
aloitti veneen myllytyksen. Nyt veneen kylkiin tulee tasainen ja kiiltävä
pinta. Vikke korjasi jäljelle jääneen pyörän ajokuntoiseksi. Se on vielä aika
ruosteviiruinen, täytyy keksiä jokin konsti, jolla saa ruosteen pois.
24.6.2010
Azorit, Faial, Horta
Täällä
on tänään pyhä ja kaikki paikat ovat kiinni. Tänään on torstai ja huomenna on
Suomessa Juhannusaatto.
Ostimme
yhdeltä veneilijältä vahvistimen langattomaan nettiyhteyteen ja ledivaloja.
25.6.2010
Azorit, Faial, Horta
Hauskaa
Juhannusta kaikille.
Lähdimme
katsomaan Portugali – Brasilia jalkapallo-ottelua läheiseen baariin. Ostimme
ottelun aikana hampurilaisen, ranskalaiset ja possuleivän, kokiksen, iceteen ja
kuusi olutta, koko satsi maksoi 13 euroa. Kävimme vielä kahvilassa jälkkäreillä.
Caputsino, kahvi, tee ja kolme isoa leivosta maksoivat yhteensä 3,80. Ihan
kohtuuhintaista. Lihakaupasta saa naudanlihaa noin 3,60 kilo ja vihannestorilta
sai neljällä eurolla ison kasan perunoita, banaaneja ja omenoita.
Kävimme
hakemassa Oonan tomaateille pullollisen ravintoliuosta. Tomaatinalkuja on jo 18.
Täällä ei näy pölyttäjiä ja Oona ja Vikke ovat tupsutelleet kukkia pensselillä.
Ostimme
samalla reissulla Oonalle virkkuulankaa. Oona aloitti yöpuvun virkkaamisen
porolle. Oona virkkasi jo aikaisemmin porolle puseron.
26.6.2010
Azorit, Faial, Horta
Viimeyönä
satoi vettä ja aamulla koko tienoo oli sumun peitossa. Päivällä paistaa aurinko
lämpimästi ja ulkona tarkenee shortseilla ja t-paidalla.
Vikke
rakensi kookospähkinästä lampunvarjostimen.
27.6.2010
Azorit, Faial, Horta
Tänään
päätimme tutustua Monte Carneiron kukkulaan. Matkalla tapasimme papukaijan
kasvattajan. Hänellä oli paljon häkkejä, joissa asusti papukaijoja,
seeprapeippoja ja muita värikkäitä lintuja. Vuoren päältä näki hienon maiseman
ja kaikki lähialueen kylät. Paluumatkalla Oona kävi antamassa hepalle heiniä.
Pelloilla oli lehmiä, vuohia ja kanoja.
28.6.2010
Azorit, Faial, Horta
Yritimme
käydä hakemassa Vikelle oleskelulupaa viideksi vuodeksi. Sen
saa vasta sitten
kun on ollut täällä 3 kk. Kävimme maksamassa
satamaan veneelle vuodeksi paikan.
Jos Vikke olisi saanut oleskelupaperin, maksu olisi ollut vielä
halvempi.
Olemme nyt päättäneet jättää veneen
tänne ensi talveksi ja jatkamme loput
purjehdusmatkasta ensi kesänä. Suurin syy tähän
päätökseen oli, että täältä saa
edullisesti veneeseen tarvikkeita ja ammattilaisen tuntiveloitukset
ovat
huomattavasti edullisempia kuin Suomessa. Tarkoitus on laittaa
rullaisopurje,
rullafokka, uusia kuomun tikkauksia ja tehdä tiikkikanteen
perushuolto.
Tulemme
lentäen Suomeen ennen koulun alkua.
29.6.2010
Azorit, Faial, Horta
Täällä
on kauniit kävelytiet. Jalkakäytäville ja aukioille on tehty hienoja kuvia
pienistä kivistä, esim. purjeveneitä, majakoita, maisemia, kukkia ja
kiemuroita.
30.6.2010
Azorit, Faial, Horta
Lähdimme
käymään kirjastossa ja saimme omat kirjastokortit. Lainasimme muutaman dvd:n:
luonto-ohjelmia, dokumentteja Azoreista ja piirrettyjä. Netistä löytyi livemocha.com,
jossa voi opiskella portugalia.
1.7.2010
Azorit, Faial, Horta
Naapuriveneessä
asustaa Loraine. Hän on Kaliforniasta. Hän osti veneen Englannista ja purjehti
viimevuonna Azoreille Ranskan kautta. Hän paistoi meille aitoja pannukakkuja,
pancakes. Ne ovat paksumpia kuin tavalliset letut ja muistuttavat enemmän
kakkua kuin lettuja. Hän toi meille myös kermavaahtoon kermat ja rasiallisen
mansikoita. Herkuttelimme Amerikan herkuilla.
Tänään
sataa. Katselemme videoita ja leivomme ruisleipää. Veimme Lorainelle ruisleipää
maistiaisiksi. Hän pitää terveellisestä ruuasta ja sanoi, että ruisleipä on
hyvää.
2.7.2010
Azorit, Faial, Horta
Illalla
on ilmainen sardiinibuffet ja ilmoittautuminen Faial, Horta – São Jorge, Velas
purjehduskisaan. Grillatut sardiinit olivat hyviä, aika rasvainen kala. Vikke
oli ensimmäisenä ilmoittautumassa kisaan. Kisa on kaikkine tapahtumineen
ilmainen osallistujille.
3.7.2010
Azorit, Faial, Horta - Azorit, São Jorge, Velas
Kisapäivä
koittaa aurinkoisena ja tyynenä. Kisaan osallistuu yli 20 venettä. Vähän yli
yhdeksän tulee lähtölaukaus. Kuuden tunnin purjehduksen jälkeen olemme edenneet
3 mailia 20 mailin kokonaismatkasta. Kolmelta käynnistimme moottorin ja ajoimme
koneella Velakseen. Saimme kuitenkin illalla lautasen palkinnoksi. Kaikki
muutkin saivat. Päivä oli niin kevyttuulinen, ettei yksikään vene ehtinyt
maaliin kymmenen tunnin aikarajan puitteissa. Söimme palkintojen jaossa hyvää
paikallista ruokaa ja näimme hienot karnevaalikulkueet paluumatkalla. Tämä
viikonloppu on São Jorgessa kesän juhlaviikonloppu.
Marina
on korkeiden kallioiden vieressä ja kalliot täyttyivät pimeän tultua
cagarroksilla. Niiden erikoinen laulu kuului läpi yön. Aamun valjetessa linnut
lensivät taas päiväksi merelle.
4.7.2010
Azorit, São Jorge, Velas
Ihmiset
jatkoivat juhlintaa aamuun asti. Norjalaisesta veneestä oli yksi nuorista
kiivennyt kivien päälle nukkumaan ja putosi rantakivikkoon. Häneltä murtui
polvi ja hän sai muutaman tikin päähän. Nuorukainen joutuu olemaan sairaalassa
muutaman päivän ja hänen odotetaan parantuvan entiselleen.
Tapasimme
kylällä miellyttävän hollantilaisen pariskunnan. Hekin palaavat kisan jälkeen
Hortaan ja toivottavasti tapaamme heidät siellä uudestaan.
Illalla
oli lauttalaiturille järjestetty härkätaistelu
paikalliseen tyyliin.
Kuljetushäkistä päästettiin iso härkä
aidatulle alueelle ja jokainen joka
halusi voi käydä kokeilemassa onneaan härän kanssa.
Härkä oli pitkässä köydessä
varmuuden vuoksi. Rohkeimmat juoksivat härän kanssa
ympyrää. Osa porukasta
seisoi laiturin reunalla ja yritti houkutella härkää
niin lähelle reunaa, että
se putoaisi mereen. Härkä tuli reunan lähelle ja ukot
hyppivät veteen karkuun.
Näytöksessä oli kolme härkää ja yksi
häristä putosi mereen. Härkä ohjattiin
rannalla olevaan kuljetushäkkiin.
5.7.2010
Azorit, São Jorge, Velas
Vuokrasimme
auton ja lähdimme kiertämään saarta. Saimme matkaseuraksi englantilaisperheen
ja meillä oli mukava päivä. Aloitimme kierroksen Sete Fontesista, jossa oli
kävelyreittejä metsässä ja eläinaitauksia. Jatkoimme matkaa saaren
pohjoispuolella ja kävimme lounastamassa Faja das Cubressa. Se oli pieni ja
rauhallinen, muutaman talon kylä. Kävimme uimassa luonnon altaissa Faja
Grandessa, lähellä Calhetaa saaren eteläpuolella. Pysähdyimme useamman kerran
näköalapaikoilla katselemaan upeita maisemia. Jill, Dave, Oliver ja Eevi olivat
mukavaa seuraa ja heidän kanssaan päivä kului liiankin nopeasti.
Lopuksi
menimme laittamaan piknik –eväät Urzelinaan. Meillä oli mukana pieni
retkikeitin ja kattilalautassetti. Muutamassa minuutissa meillä oli nuudelit
keitettynä ja poronkäristys höyryävän kuumaa.
6.7.2010 Azorit, São Jorge, Velas
-Azorit, Faial, Horta
Säästyimme
marinamaksuilta, vaikka olimme pari ylimääräistä yötä. Kisaan osallistujat
voivat yöpyä maksutta. Purjehdimme takaisin mukavassa myötätuulessa ja otimme
aurinkoa.
7.7.2010
Azorit, Faial, Horta
Täällä
Hortan satamassa on paljon seinämaalauksia. Seinämaalaukset ovat alkaneet
aikoinaan, kun purjehtijat ovat tehneet kuvia, jotta Neptunus olisi heille
suotuisa Atlantin ylityksissä. Olemme löytäneet VVK-laisista ainakin Heidin ja
Tomin s/y Bastetin ja Arjan ja Karin s/y Erican. Muita suomalaisin s/y Helena, s/y
Spica, s/y Cantana ja ruotsalaisista s/y Cantare, saksalainen s/y Traumjäger ja
monia muita maalauksia.
Kävin
hammaslääkärissä. Lääkäri puhuu hyvää englantia ja hän korjasi lohjenneen
hampaan hyvin.
Kävimme
Modelossa kaupassa. Täältä löytyy edullisesti kodintarvikkeita, esim.
paistinpannu maksoi 4,99.
9.7.2010 Azorit, Faial, Horta
Vikke
kiillotti ja puunasi venettä. Nyt veneen kyljet on myllytetty ja kiiltävät. Puksprööti
on hiottu kahdeksalla eri hiomanauhalla ja kiillotettu lopuksi tahnalla. Se kiiltää
nyt säihkyen. Vikke itse totesi, ettei se ole vielä hyvä, koska täältä ei löydy
tarpeeksi erilaisia hiomanauhoja, tuli liian iso hyppäys karkeusasteissa
välillä.
10.7.2010
Azorit, Faial, Horta
Vuokrasimme
auton ja kiertelimme päivän saarella. Saaren asutus on aloitettu vuonna 1460.
Ensimmäiset asukkaat tulivat Portugalin pohjoisosista ja myöhemmin Flaamit
tulivat ja perustivat Flamengoksen kylän. Kävimme Caldeiran huipulla katsomassa
tulivuoren kraateria. Ponta dos Capelinhos on saaren luoteisosassa. Siellä on
ollut tulivuoren purkaus viimeksi 1957. Paikka oli tumman laavahiekan peitossa.
Vikke
löysi saaren pohjoispuolelta täysimittaisen motocrossradan.
11.7.2010
Azorit, Faial, Horta
Päivä
on helteinen ja aurinkoinen. Kävimme läheisellä hiekkarannalla uimassa. Vesi on
jo ainakin 24 asteista. Rannan hiekka on tummaa, niin kuin tällaisilla tulivuorisaarilla
yleensäkin.
12.7.2010
Azorit, Faial, Horta
Maito
on täällä ihan kohtuuhintaista, 0,48/l. Saarella on paljon lehmiä. Täällä on
talvella noin 15 astetta lämmintä ja lehmät ovat ulkona laitumilla koko vuoden.
13.7.2010
Azorit, Faial, Horta
Nyt
on ollut pohjoisen puoleisia tuulia. Veneitä lähtee päivän aikana, ehkä he
menevät Madeiralle tai manner-Portugalin suuntaan.
Päivä
on pilvinen ja välillä tihuuttaa vettä. Naapurisaaren Pico on täysin
pilviverhon takana. Illasta nousee kova tuuli ja pilvet häipyvät taivaalta.
14.7.2010
Azorit, Faial, Horta
Lähdimme
aamusta lautalla Picon saarelle. Lauttamaksu oli 3,40/aikuisilta, lapsilta
puolet. Matka kesti puolituntia. Vuokrasimme perillä auton ja ajoimme Pico
-tulivuoren suuntaan. Pico on Portugalin korkein vuori, 2351 metriä. Picon
rinnettä pääsee noin puoleen väliin autolla ja loppumatka on kivistä nousua.
Maisemat olivat mahtavia. Meitä tuli vastaan pelastuspartio. Yksi kaveri oli
taittanut nilkkansa ja tuli paareilla alas. Mäki oli toisinpaikoin tosi liukas,
huokoinen laavakivi liukuu liukkaasti jalan alla. Autotien päähän on rakennettu
keskus, josta saa tietoa Picosta. Siellä oli myös hyvät turvajärjestelyt.
Kaikki rinteeseen lähtevät ryhmät saivat GPS:n mukaansa ja lähtijät kirjattiin
tarkasti paperille arvioituine paluuaikoineen.
Jatkoimme
kiipeilyn jälkeen matkaa autolla ympäri Picoa. Lehmiä seisoi välillä keskellä
tietä. Siellä oli lehmille tehty omat portit ja viereen autoille silta.
Sillassa oli pyöreät palkit keskellä ja iso raot välissä. Lehmät eivät ylitä
näitä siltoja ja pysyvät omissa aitauksissaan. Autot pääsevät ajamaan portteja aukomatta,
hyvä keksintö. Siellä näimme ensimmäisen kerran lehmävaroitusliikennemerkin.
Löysimme useammankin järven, mutta niissä oli niin seisova vesi, ettei niihin
uskaltanut mennä uimaan. Sammakot kurnuttivat järvien rannoilla kovaäänisesti.
15.7.2010
Azorit, Faial, Horta
Vikke
hioi ja tiivisti istuinkaukalon puupintoja. Oona lueskeli ja katsoi leffan. Kuomun
korjausta ja tietsikkahommia. Nyt on ollut niin hyvä yhteys, että on voinut
katsoa kotimaan uutisetkin päivittäin.
16.7.2010
Azorit, Faial, Horta
Tomaatin
alkuja on ainakin neljäkymmentä. Saattaa olla että osa ehtii kypsyä valmiiksi
enne lähtöä.
Läheisellä
uimarannalla on nyt niin paljon meduusoja, ettei siellä voi uida.
Auringonottajilla
oli puuhaa, kun he keräsivät tikulla meduusoja
rantavedestä. Jean-Pierren vaimo
oli ollut uimassa ja meduusat olivat polttaneet ympäri vartaloa
isoja alueita.
Hän on nyt sairaalassa ja parantuminen kestää pari kolme
päivää. Nämä meduusat eivät
ole portugalin sotalaivoja.
Oona
ruokki kaloja laiturilla ja sai pelkällä ämpärillä napattua yhden kalan kiinni.
Oona päästi kalan vapaaksi.
18.7.2010
Azorit, Faial, Horta
Viivymme
vielä Azoreilla reilun viikon verran. Laitamme veneen säilytyskuntoon. Olemme
pari yötä Hotelli Faialissa ennen lähtöä. Lennämme Suomeen ja tulemme takaisin
ensikesänä 16.6.2011 ja purjehdimme loppumatkan kotiin. Belgialainen Jean-Pierre
hoitaa hankinnat ja asennukset talven aikana. Hän asuu lähellä Hortan marinaa
ja hänen puhelinnumeronsa on +351 292 392 614.
Näillä
näkymin hankintalistalla on tiikkikannen perushuolto ja muutostyöt, rullafokka
rullaisopurje ja sähkövinssi. Ainakaan autonostoa ei tarvitse harkita
lähiaikoina.
Meillä
on jonkin verran filmiä ylityksestä, laitamme syksyn aikana sivuille
katsottavan version.
Päivitin
toukokuulle vielä muutaman kuvan kuva-arkistoon.
19.7.2010
Azorit, Faial, Horta
Söimme
tänään ensimmäiset Oonan tomaatit, hyviä olivat.
20.7.2010
Azorit, Faial, Horta
Vikke
hioo ja lakkaa venettä. Olemme Oonan kanssa pakanneet tavaroita ja siivonneet.
21.7.2010
Azorit, Faial, Horta
Tavaroita
on niin paljon mukaan otettavana, että ne eivät mahdu mihinkään. Yksi
vaihtoehto on lähettää osa tavaroista postipakettina Suomeen. Naapuriveneen
Johan toi jo muutamia laatikoita postipakettia varten.
22.7.2010
Azorit, Faial, Horta
Veneen
siivousta ja pakkausta.
23.7.2010
Azorit, Faial, Horta
Menemme
Hotelli Faialiin kahdeksi yöksi. Oona odottaa kovasti hotelliin pääsyä. Menemme
iltapäivällä kirjautumaan sisään ja uima-altaalle uimaan. Huoneessa on
kylpyamme, sitä täytyy kokeilla heti. Lämmin suihku on myös erinomainen.
24.7.2010
Azorit, Faial, Horta
Saatiin
viimeiset tavarat veneellä järjestykseen. Lähdemme hotellille saunomaan. Täältä
löytyi ihan hyvä sauna. Saunassa oli löylykiulu ja hyvät löylyt.
Sisäuima-allas, ja poreallas ja kuntoilusali ovat saunan lähellä.
25.7.2010
Azorit, Faial, Horta
Lennämme
tänään kotiin ja matka jatkuu 16.6.2011. Päivitämme lisää kuvia ja videoita
syksyn aikana sivuille.